Onneksi voimme palata ajassa taaksepäin – Nauttimaan aitoudesta

KOLUMNI Silarit ja botoxit, hienot autot ja komeat urhot, paljon toinen toistaan kovempia keinoja tarjota shokkiefekti sekä paljon törkyä, sanojen törkyä, sanataiteen irvikuvia. Tästäkö pitäisi tänään saada musiikillinen nautinto?

No ei. Onneksemme voimme palata ajassa tässä kohtaa taaksepäin. Sulkea törkyisen maailman edestämme ja nauttia.

Kivikasvoinen nuorukainen aloittaa; on paikka kuulu kurjuuden, talo nousevan auringon. On turmellut mun elämäin, talo nousevan auringon.

Tämä Lasse Mårtensonin tulkinta on matkannut mukanani aina. Välillä sanat ovat koskettaneet, välillä ne ovat tarjonneet lohtua. Vuonna 1964 tehdyssä ”musiikkivideossa” Lasse näyttäytyy kivikasvoisena, varjoissa viihtyvältä muukalaiselta, joka kantaa raskaita tunteita mukanaan. Katse ei myöskään voi olla karkaamatta Lassen sormien välissä tupruavaan savukkeeseen. Muita tehokeinoja ei tarvita, kammattu tukka, puhdas valkoinen kauluspaita, lankatut kengät ja savuke sormien välissä. Antaa musiikin tehdä tehtävänsä.

Mårtensonin tulkinnan aikaansaama seesteisyys sopii mielestäni täydellisesti vahvistamaan jo ennestään vahvaa tunnelmaa, joka tästä kappaleesta löytyy.

Aika-ajoin Nousevan auringon talo on levännyt pitkiäkin aikoja hyllyni hiljaisuudessa muiden vinyylien seassa. Levy nousee kuitenkin yllättävän usein rahisemaan jälleen uudelleen.

Lyriikoiden armottomuus tekee vaikutuksen aina – jokaisella kuuntelukerralla. ”Olen monta kertaa paennut ja luullut päässeeni pois. Nyt matkaan sinne takaisin, eikä kukaan auttaa vois.”

Kappaleen sanomasta on kiistelty vuosikymmenien ajan. Jokaista teoriaa yhdistää kuitenkin se, että jokainen tuntee musiikin omalla tavallaan. Uskon, että jokaista, ketä tämä kappale koskettaa, omaa tunteen omasta nousevan auringon talosta. Sen hahmoista, tunnelmasta, muistoista ja tunteista.

1960 ja 1970-luvut olivat Suomessa käännösbiisien kulta-aikaa. Monet suomalaiset artistit tulkitsivat omin sanoin maailmalla suosioon nousseita kappaleita. Monet käännöksen olisi voinut jättää tekemättä, mutta joukosta löytyy myös monta sellaista tuotosta, jotka nostavat kappaleen aivan toisenlaiseen – kirkkaaseen valoon.

Nousevan auringon talo tunnetaan alkuperäiseltä nimeltään The House of the Rising Sunina, josta ehkä tunnetuimman version teki The Animals, solistinaan Eric Burdon.

Lasse Mårtensonin tulkinta ei kalpene mielestäni vanhempien versioiden rinnalla lainkaan.

Joku voi todeta tässä kohtaa, että palaa sieltä tunkkaiselta 60-luvulta tähän päivään. Hänelle vastaan, en halua, täällä on hyvä. Koska täällä musiikki keskittyy olennaiseen, sointuihin ja sanoihin, asioihin, joista se on tehty.

Laitetaan levy vielä kerran pyörimään. ”On paikka kuulu kurjuuden, talo nousevan auringon”.

Kolumni: Halusin vahvistaa minuutta – Löysin monta kuvaa ja tarinaa, jotka minua selventää

Onnellinen kylähullu

Kolumni: Lapsuutta ei saa olla ilman satuja