Hyvinvointia ja elinvoimaa

Elinvoimaa ja hyvinvointia on sanapari, johon törmää nykyään entistä useammin. Sanat tarkoittavat ilmeisesti nimensä mukaisesti jotakin hyvinkin täsmällisesti tai sitten vastuu niiden ymmärtämisestä jää lukijalle tai kuulijalle.

Hyvinvointi on kansalaisten kokemaa sekä aineellista vaurautta että henkistä hyvinvointia, joita voidaan jakaa ja käyttää. Kuulostaa jokseenkin selvältä, jos ajatellaan, että meillä on Suomessa ja kunnissa on hyvinvointia, jota jakaa ja käyttää.

Elinvoima on tahtoa ja kykyä sekä mahdollisuuksia ja voimavaroja uudistua. Puhutaan kehityksestä, synnyttämisestä, toimeenpanemisesta ja asioiden saavuttamisesta. Näin ilmaistuina kahden sanan välille tulee jo selviä käsityseroja, vaikka ne saattavatkin monen ajatuksissa mennä iloisesti sekaisin.

Yksinkertaistettuna elinvoimaa on tarvittu aina, jotta sillä voidaan saavuttaa hyvinvointia. Silloin puhutaan myös talouden kasvusta ja kilpailukyvystä, jotka takaavat hyvinvoinnin kasvun ja kehittymisen.

Jotta asia ei menisi liian yksinkertaiseksi, niin elinvoimaakin voi olla ilman kilpailukykyä ja hyvinvointia. Mutta miten se sitten näkyy Suomen, Liperin tai Rääkkylän mittakaavassa. Talouskasvu ja kilpailukyky eivät välttämättä johda positiiviseen hyvinvointiin, jos ajatellaan vaikka ympäristön hyvinvointia tai hyvinvoinnin alueellista jakautumista.

Hyvinvoinnista ja elinvoimasta puhutaan paikallisella tasolla jo nyt ja varsinkin lähivuosina yhä enemmän sote- ja maakuntahallintoratkaisujen jälkeen. Sote-uudistus vie kunnilta ison viipaleen suoraa päätäntävaltaa kauemmas. Hyvinvointi ja sen yhteinen jakaminen sekä käyttäminen ei häviä mihinkään, mutta miten käy jäljelle jäävien palveluiden!

Ovatko sivistys- ja koulupalvelut, tekninen toimi ja elinkeinopolitiikka niitä palveluita, jotka ratkaisevat kuntien keskinäisen paremmuuden ja pärjäämisen. Joku saattaa ajatella, että hyvinvoinnissa on päästy jo niin korkealle, että elinvoiman käyttäminen kykyyn uudistua ja kehittyä on lähes toivotonta. Näin ei varmaa ole.

Esimerkiksi Liperissä tähän tekemiseen on tartuttu Meidän kunta -ajatuksella, jossa kuntalaisten roolia kasvatetaan elinvoiman voimavaraksi kuntaorganisaation ja luottamushenkilöiden rinnalle. Palveluiden käyttäjät valjastetaan suunnan näyttäjiksi ja kehittäjiksi. Aika näyttää kuinka tässä onnistutaan ja mikä kunta erottuu joukosta elinvoimaisuudellaan.

 

Vastaa