Pärnävaaralla

On rullahiihtäjiä, sauvakävelijöitä ja lasten kanssa liikkuvia – syyskuun viimeisenä lauantaina Pärnävaaran urheilukeskuksessa on koolla koko joukko liikunnan ystäviä. Puhdas sattuma se ei kuitenkaan ole, olkoonkin, että aurinkoinen syyssää on kuin tehty reippaaseen lenkkeilyyn. ”Tämän tempauksen ideana on muistuttaa, että tarvetta Pärnävaaran kaltaiselle liikuntapaikalle on”, Liperin Hiihtoseuran viestintävastaava Juha Pakarinen toteaa.

Kaiken takana on huoli urheilukeskuksen tulevaisuudesta. Joensuun kaupunki on irtautumassa Pärnävaaran ylläpidosta taloudellisten syiden vuoksi, ja alueen hoito on jäämässä yksin Liperin kunnan vastuulle. Mikäli näin tapahtuu, on varsin todennäköistä ettei Ylämyllyn alueen latuverkostoa pystytä säilyttämään nykyisellään.

Juha Pakarisen mielestä Pärnävaara ei ole vain yhden tai kahden kunnan asia. Urheilukeskuksen merkitys on seudullinen, houkutteleehan se Joensuun lähiympäristöön asumaan, elämään ja treenaamaan niin hiihtäjiä kuin ampumahiihtäjiä. ”Kontiolahden ampumahiihtostadionin ja Vuokatin ohella Pärnältä löytyvät maamme parhaat olosuhteet rullahiihdon harrastamiseen”, Pakarinen linjaa.

Yhtä lailla totta on myös se, ettei Pärnävaaran urheilukeskus suinkaan ole yksinomaan urheilijoiden keidas. Profiililtaan haastavat nousut houkuttelevat hikoilemaan myös kuntoilijoita, eikä pulkkamäessä viilettävä pikkuväki suinkaan ole alueella mikään tavaton näky. Koiraurheilijat ja suunnistajat viihtyvät hekin Pärnävaaran maisemissa.

Urheilukeskuksen olemassaolo on toki eri asia kuin sen ylläpito. Rullasuksien päälle nousseet junnut tietävät kertoa, ettei Pärnän vitosen asvaltti ole kaikilta osin aivan loistokunnossa. Haljenneesta pinnoitteesta johtuvia kaatumisia on kesän aikana sattunut useita. Mäkisessä maastossa rullahiihto on turvallista vain jos osaa asiansa ja alusta on kunnossa – jarruttaahan moisilla menopeleillä ei voi.

Kahvipöytäkeskustelua on käyty tiuhaan myös siitä, kenellä on oikeus hiihtää ja hölkkäillä Pärnävaaralla. Jos Liperin kunta vastaa yksin alueen ylläpidosta, onko oikein, että joensuulaiset kuntoilijat sujuttelevat suvereenisti hyvin hoidetuilla laduilla? Liperiläiset veronmaksajathan moisen lystin kustantavat! Samalla logiikalla voisi toki todeta, ettei vaikkapa viinijärveläisillä ole oikeutta polskia outokumpulaisessa uimahallissa – hehän tulisivat silloin käyttäneeksi verovaroilla tuettuja palveluja. Joten, se siitä.

Mutta todettakoon kuitenkin vielä, ettei Pärnävaaran edustamia arvoja voi oikein rahassa mitata. Paljonko terveydenhoitomenoissa säästetään, mikäli keskivertokuntalainen liikkuu UKK-instituutin suositusten mukaisesti vähintään kaksi ja puoli tuntia viikossa? Vaikea sanoa. Saattaahan jäisellä ladulla kaatua ja katkaista koipensa.

Vastaa