Mansikan viljelijäksi?
Liperissä oman alueen mansikat ovat käyneet tänä kesänä yllättäen vähiin. Tänä kesänä on herätty tilanteeseen, jossa marjaa edes paikalliseen myyntiin tuottavia tiloja on yksi tai korkeintaan kaksi. Liperiläiset elävät enimmäkseen kotimaisen tuontimansikoiden varassa.
Yksi pienehkö luomutila joutuu kilpailemaan suurten kanssa. Sen valttina on marjojen laatu ja tuoreus. Mansikat poimitaan pellolta aamulla ja niitä on kaupan niin kauan kuin tavaraa riittää.
Ehkä ensi kesä on vähän parempi, sillä nyt tauolla ollut Siikasalmen luomutila saanee uuden sadon silloin myyntikuntoon.
Liperissä on ollut useita hyviä mansikkatiloja, joiden marjoilla on ollut tavallaan oma laatumerkkinsä. Nyt ne ovat lopettaneet tai vaihtaneet tuotantosuuntaa. Mansikanviljely ei ole laji, jonka hoitaminen sivuelinkeinona toisella kädellä yleensäkään onnistuu. Rääkkylässä sen sijaan mansikkapitäjän maine on hyvässä kurssissa; tiloja on runsaasti ja tarjontakin monipuolista.
Vaikka tässä näyttäisi olevan uutta viljelijän uraa suunnittelevalle helppo markkinarako, mansikanviljelijäksi ei ryhdytä sormia napsauttamalla. Maapohjan pitää olla tarkoitukseen sopivaa: viljan- tai nurmen viljelyn jäljiltä on turha kokeilla punaisten marjojen istutusta heti seuraavana kesänä.
Asiantuntijan ensimmäinen neuvo alalle aikoville on: lue ensin yksi talvi aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja kysy neuvoja alaa tuntevilta.
Mansikkatilan perustamisen jälkeen saa satoa noin kolmantena kesänä, jos hyvin käy. Hehtaarin marja-alue tarjoaa tienestiä kesäksi, mutta esimerkiksi ympärivuotisen ansion saanti perhekunnalle edellyttää vähintään viiden hehtaarin mansikkamaata.
Viljelyä aikovan kannattaa harkita myös sitä, mille markkinoille ja millaisin tuottein liikkeelle lähtee. Ns. bulkkimansikka vaatii paljon suuremman tuotantoalan ja –määrän kuin laadulla kilpaileva luomumarja tai vastaava.
Liperin kokoisessa pitäjässä oman alueen kysynnän tyydyttämiseen tarvittaisiin noin 30 tonnin marjatuotanto. Se saadaan 5-6 hehtaarin viljelyalueelta. Tämän määrän kasvattaminen ei pitäisi olla ylivoimainen tehtävä.
Aivan vieressä ovat Joensuun markkinat, joille tuodaan kaikki marja kaupungin rajojen ulkopuolelta. Joensuussa ei ole yhtään myyntiin tähtäävää mansikkatilaa. Mahdollisuudet olisivat tässä mielessä erinomaiset.
Se että Liperi tunnetaan laajalti leipäpitäjänä, antaisi erinomainen pohjan, miltä ponnistaa markkinoille muillakin maataloustuotteilla. ”Liperin mansikkaa”, eikös kuulostaisi houkuttavalta!? Ja pian kypsyy Liperin pensasmustikkaa.