Kerran päivässä

Jo hyvän aikaa taajamissa asuvat ovat saaneet paikallislehden sanomalehden kanssa samaan aikaan aamukahvipöytäänsä. Monessa perheessä kilpaillaan siitä, kuka saa Kotiseutu-uutiset käsiinsä ensimmäisenä.

Toivotaan ja uskotaan, että meneillään olevissa lehtien ja Itellan neuvotteluissa päästään tulokseen, joka säilyttää koko maan nykytasoisen jakelun piirissä, ja turvaa sekä järkevän hinnan että kilpailukykyisen aikataulun.

Pienet lehdet ovat suurten ratkaisujen varassa, mutta siihen ne ovat jo tottuneet. Julkaisijat ovat jo oppineet samaan Itella Oyj:n ”neuvotteleman” sopimuksen allekirjoitusta vaille valmiina pöydälleen. Menettely ei ole korostanut kilpailuyhteiskunnan perusperiaatteita.

Kaksi vuosikymmentä sitten Itella, tai oliko se silloin vielä Posti, korotti pienten paikallislehtien jakelutaksoja 50 prosentilla muutamassa vuodessa. Oravanpyörää laskevista levikeistä ja postin hupenevista jakelumääristä ja –tuotoista, ei ollut vaikea ennakoida. Tuo uhkakuva on myös käytännössä toteutunut.

Sen jälkeenkin on vuodesta toiseen saatu tottua keskimääräistä kustannuskehitystä selvästi korkeampiin vuosikorotuksiin. Viimeisimmässä vaiheessa yli 10 prosentin hinnankorotus tuli sikäli jälkikäteen, että esimerkiksi Kotiseutu-uutisten tilaushintaa oli ehditty nostaa hyvin maltillisesti: vain kahdella eurolla. Tilaajalle se oli kädenojennus, ja se ilo suotakoon. Lehdelle, alan murroksen keskellä, korotus tuli huonoon saumaan. Itella kaiken lisäksi ilmoitti, että hinta on voimassa vain puoli vuotta ja jatkosta neuvotellaan erikseen. Samalla lehdet saivat sopimusten irtisanomisilmoituksen.

Valtiovalta teki selkeän virheen määritellessään lehtitilaukset arvonlisäverollisiksi. Päätös on ollut osaltaan ajamassa painettua viestintää, maan ykköslehteä myöten, ahdinkoon. Eivätkä myöskään verotuotot ole vastanneet odotuksia. Pelisilmä oli kateissa ajankohtana, jolloin alan murros oli jo kaikkien nähtävissä. Nyt virhe myönnetään ja sitä ollaan paikkaamassa, mutta jälleen pienimmät lehdet tuen ulkopuolelle rajaten. Täydellistä näköalattomuutta tämäkin.

Itellan jakeluongelmiin ja kustannuspaineisiin olisi olemassa selkeä ratkaisu. Pitäisi vain luopua arkisin kaksi kertaa päivässä tapahtuvasta jakelusta. Tämä edellyttää ilmeisesti lakimuutosta, mutta sillä turvattaisiin lehtien ja kirjeiden jakelu kautta maan. Päällekkäistä työtä on pitänyt karsia monella alalla ja karsinta jatkuu siellä, missä se on mahdollista.

Mallin mukaan lehdet ja muu posti tulisi aamulla varhaisjakeluna, kirjeposti viitenä ja lehdet tarvittaessa seitsemänä päivänä viikossa. Siirto merkitsisi pientä viivettä kirjepostiin joissakin tapauksissa, mutta jakelujärjestelmiin resursseja siirtämällä haitat jäisivät vähäisiksi. Sähköpostit ja muun sähköisen viestinnän nopeus ja helppous ovat haastaneet myös kirjepostin.

Paluu Itellasta vanhaksi Postiksi ja siirtyminen kerran päivään tapahtuvaan jakeluun pitäisivät hintapaineet kurissa ja takaisivat postinkulun jatkossakin kaikkiin talouksiin.

Vastaa