Aktiivit ja passiivit

Jos tästä ajasta etsii aktiivisia ihmisiä, heitä löytää ainakin Liperiin heinäkuun alussa tulevan suviseuraväen joukosta. Sekä paikan päällä työtä tekevistä että heistä, jotka ovat vielä kattoa tai matkailuvaunua vailla. Tulopäätös Liperiin on tehty.

Halutaan vuokrata -ilmoitukset Kotiseutu-uutisissa kertovat omaa kieltään Liperiin keskikesällä kohdistuvasta paineesta. Kun tulijoita on 60-70 000, ei kaikilla ole majoitusta tullessaan. Ja paikkakunnan ainoa pikkuhotellikin sulki ovensa, vaikka tieto tapahtumasta oli jo olemassa.

Tupansa, mökkinsä tai matkailuvaununsa vieraille kohteliaasti tarjoavat elävät nyt etsikkoaikaansa. Vuokrasopimuksia on tehty paljon ja tilapäisestä joustosta voi parhaimmillaan saada selvästi normaalivuokran ylittävän hinnan.

Niiden, jotka horjuvat vielä kahden vaiheilla, kannattaa tehdä pikaisia ratkaisuja, ja suunnata itse muutamaksi päiväksi vaikkapa pohjoiseen tai etelään. Muutkin ilmansuunnat ovat sallittuja ja kysyntä tarjoaa nyt oivan tilaisuuden vaikkapa hoitaa vuosien varrella rästiin jääneet sukulaisvierailut keskellä kauneinta kesää.

Tapahtuman järjestäjät arvostavat joustavuutta, ja jokainen yksittäinen ratkaisu helpottaa vieraiden asettumista ja viihtymistä paikkakunnalla. Esimerkiksi mökkivuokraus tässä tilanteessa saattaa avata uusia ajattelutapoja ja toimintamalleja tulevaisuuteen. Lyhytaikaisesta, molemmin puolin onnistuneesta, vuokrasopimuksesta voi syntyä myös pitempiaikainen suhde. Moni tulee Pohjanmaan lakeuksilta, eikä voi olla ihastumatta itäisen Suomen moni-ilmeiseen luontoon ja järvimaisemiin. Varmasti myös Rääkkylän puolelta tarjotuilla mökeillä olisi tässä tilanteessa hyvä kysyntä.

P.S.
Ja se passiivipuoli. Se löytyy nyt mökkiläistoimikuntaan tarjokkaista. Liperin kunta oli mökkiläistoimikuntaa perustaessaan edelläkävijä koko valtakunnassa. Olisi sääli, jos hyvä järjestelmä kaatuisi kahden vaalikauden, kuuden vuoden jälkeen.
Jos uusia ehdokkaita ei ilmaannu, ei ainakaan vaaleja tarvita. Jos muutamasta ehdokkaasta muodostetaan ilman valintoja uusi toimikunta, sillä ei ole entisenlaista painoarvoa.
Vaikka mökkiläistoimikunta on vailla virallista päätösvaltaa, sen sanalla on omissa asioissaan iso merkitys. Toimikunnan jäsenet ovat kesäasukkaiden viestien välittäjiä ja ajankohtaisten asioiden esiintuojia.
Mökkiläisten iso määrä sekä Liperissä että Rääkkylässä on vieläkin osin käyttämätön voimavara. Paikkakunnan palveluille ne tuovat toisen joulun, ehkäpä enemmänkin.
Tuleva kesä, joka sisältää uudenlaista elämää, liikuttelee tavallista reippaammin myös kesäasukkaita.

Vastaa