Terveisiä Lapista!

KOLUMNI Hei, sinä entisen kotiseutuni paikallislehden lukija! Lupasin Kotsarin toimitukselle kertoa vuoden sieltä leipäpitäjästä pois jo olleena vähän kuulumisia täältä Lapista. Vuosi on mennyt tosi nopeasti ja yli kaksikymmentä vuotta elämää ja papin työtä Liperissä on alkanut tuntua unelta.

Ikävä oli aluksi kova, olihan minulla niin paljon hyvää taakse jääneessä elämässäni. Mutta päivä päivältä oloni on keventynyt ja olen ymmärtänyt jättäneeni jotain tosi raskasta ja vaikeaakin taakseni.

Työni on tietenkin pääosin varsin samanlaista kuin Liperissäkin, etenkin, kun ilokseni olen saanut jatkaa nuoriso- ja rippikoulutyön tekemistä. Tärkein oivallukseni elämässä täällä Sodankylässä on ollut se, että työ – olkoonkin kuinka kutsumustyötä- on kuitenkin vain työtä: osa elämää, mutta ei koko elämä.

Ja toinen, yhtä tärkeää hyvinvointini kannalta on ollut se, että olen vihdoin ymmärtänyt, että itsestään täytyy ja saa pitää huolta. Olen löytänyt pitkään kadoksissa olleen liikunnan ilon uuden lajin, crossfitin, kautta ja kaivanut sukseni kellarin uumenista. Jääkäriprikaatin uimahallikin on tullut tutuksi, samoin kuin Sotilaskodin vastaleivotut munkkirinkilät😉.

Monen mielikuvissa Lappi on varmaankin luonnoltaan kaunis ja monipuolinen lomanviettopaikka ja sitähän se tietenkin onkin. Mutta näissä komeissa maisemissa eletään sitä aivan samaa arkea kuin missä tahansa muuallakin. Onnekseni Lapin ihmiset eivät ole muuttuneet siitä, miten heihin nuorena pappina täällä ensimmäisessä virkapaikassani sain tutustua. He ovat vieläkin aitoja omia itsejänsä, samalla lailla ylpeitä kotiseudustaan, kulttuuristaan ja juuristaan kuin tekin siellä Pohjois-Karjalassa. 

Olen kiitollinen siitä, että olen saanut olla osa liperiläisyyttä ja nyt jälleen lappilaisuutta, vaikka Helsinkiin aikanani synnyinkin. Jos joskus tulet tänne Keski-Lapin tähtikuntaan, ota yhteyttä ja käydään vaikka sotkussa kahvilla ja munkilla. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme. 

Rakkaudella, 

Tiina Åkerfeldt