Vanhuksen mielessä

KOLUMNI Parhaillaan vietettävä vanhusten viikko tuo kasvoille hymyä ja silmäkulmiin kosteutta. Kun saa etuoikeuden seurata ikäihmisen elämää läheltä, ei voi olla sujahtamatta ajoittain läheisen harvenevien hiusten alle jäävän mielen syövereihin.

Kun itse olen vanha, toivon saavani olla osa läheisteni elämää. Eihän minun elämässäni ole juurikaan mitään mielenkiintoista omaa sisältöä. Ja toisaalta toivon, että läheiseni osaavat nauttia omasta elämästään rasittumatta minusta, asioideni hoidosta saati hampaideni pesusta.

Kun en enää jaksa ja pysty itse ulkoilemaan ja liikkumaan, toivon näkökykyni säilyvän hyvänä. Vaikka kuuleminen ja puhuminen ovatkin hurjan tärkeitä asioita, näkökyky mahdollista lukemisen, ristikoiden täyttämisen, television katselun, käsitöiden tekemisen ja niin edelleen. Kun silmäni kykenevät näkemään enää pieniä valon pilkahduksia, viekää minut tuuliselle järvenrannalle. Kerään sieltä mukaani hiuksia hivelevän viiman ja aaltojen loiskeen, jotta minulla on muistoja mietittäväksi lukuisiin yksinäisiin hetkiin loppuelämäni aikana.

Ja kun mieleni alkaa tehdä tepposia, yrittäkää ymmärtää minua. Viihdytän itseäni keksimällä joitain satuja, jotta arjessani sattuisi edes jotain muuta kuin syömistä ja vessassa käymistä. Jos tuotte minulle joskus jotain herkkuja, kuluu aikaa mukavasti niitä napostellessa. Jos ehditte soittaa minulle tai jopa piipahtaa päiväkahville kanssani, riittää minulla juttutuokioistamme pitkään miettimistä. Mutta jos kukaan ei ehdi käymään luonani, minulla toivottavasti on radio, jota osaan käyttää. Ehkä minulla on myös nauhuri, jonka avulla voi tarinoida viestejä jälkikasvulleni joskus vuosien päästä kuunneltavaksi.

Kun sotken, kiukkuan ja olen hankala, ymmärtäkää minun hoitajiani. Heidän eleistään ei välity kiire, vaikka työlistalla olisivat kymmenet murheet. He jaksavat kehua pieniä askeliani sängyn ja tuolin välillä, he muistavat kertoa päivän säästä. He osaavat kysyä mielipidettäni, pyyhkiä suuni ja harjata hiukseni. He tekevät raskasta työtä, joka varmasti näkyy heidän jaksamisessaan kotona ja vapaa-ajalla. 

Kun vielä nyt olen hyvässä kunnossa, voin ilahduttaa heitä, jotka ovat nähneet maailman monet mullistukset enemmän kuin minä. Voin auttaa heitä, jotka ovat minun tai läheisteni vaippoja joskus vaihtaneet. Ja muistan kiittää teitä, jotka päivittäin keitätte puurot näille vanhuksille, jotta me muut nuoremmat voimme käydä omissa töissämme.