Meidän luokka tervehtii!
Korona tuli ja kesäteatterin harjoitukset lopetettiin kerralla – kuin auto ajaisi satasen tuntinopeudella päin seinää. Harmittiko minua? Kyllä harmitti, mutta näyttelijöitä ja ohjaajaa harmitti vielä enemmän. He olivat saapuneet kaksi kertaa viikossa Kivekkäiden talolle läheltä ja kaukaa. He olivat muutama viikko aikaisemmin avanneet käsikirjoitusvihkonsa ja lukeneet oman roolihenkilönsä uusista elämän vaiheista; mitä hän tekee, ajattelee ja tuntee. He olivat improvisoineet tilanteita, harjoitelleet kohtauksia, laulaneet ääni avattuna ja posket punaisina. Ja tutustuneet kolmeen uuteen näyttelijäkaveriin.
Käsikirjoittajalta usein kysytään, mikä hänen näytelmässään on totta. Helppo vastata, että kaikki ja ei mikään. Korvenkylän Punainen koulu muistuttaa kovasti minun kansakouluani Perniössä. Monet roolihenkilöt tuovat mieleen omat koulutoverini. Minä olen kansalaiskoulun opettajien lapsi ja asuin opettaja-asuntolassa. Minä tein kieppejä kaverini kanssa mattotelineellä. Minä olin aina pihkassa poikiin. Paula muistuttaa minua. Mutta minä en ole Paula. Vaikka lähtökohdat löytyvät oman elämän ympäriltä, kirjoittaessa tarinaa teksti ei enää kerro faktoja kirjoittajastaan. Teksti ruokkii itse itseään ja vaatii kirjoittajaa seuraamaan perässä. Ja koska näytelmätekstissä esitetyt asiat ovat tihennetysti tosia, ne ovat aina enemmän kuin pätkä yhden ihmisen elettyä elämää. Yksityinen muuttuu yleiseksi.
Ensi kesä tulee ja silloin tulee myös Meidän luokka. Valokuvat ja juliste ovat valmiit ja taidolla tehdyt, markkinointi käynnissä, näyttelijät etukenossa astumaan näyttämölle. Lipunmyynti, liikenteenohjaus, kahvitarjoilu – kaikki ovat valmiina toimimaan. Melkein voin jo kuulla, kuinka makkarat tirisevät grillissä.
Kesäteatteri on hieno asia, mutta se ei olisi kerrassaan mitään ilman yleisöä. Tavataan Roukalahdessa. Me tulemme kouluun juhannus sunnuntaina 2021 ja käymme koulua koko heinäkuun ajan! Ellei opettaja määrää nurkkaan!
Tiina Markkanen, Luokkakuvan ja Meidän luokan käsikirjoittaja