Ei autoliike mikään karkkikauppa ole

Mittavan lottovoiton rapsahdettua tililleni vaihdan oitis autoa. Menopelikseni valikoituu baijerilaisen moottoritehtaan taidonnäyte, jonka linjat ovat sulavat ja väri mustanpuhuva. Konepellin alla hyrisee enemmän hevosvoimia kuin suurimmassakaan suomalaisessa ravitallissa. Urheilullisuutta uhkuva kiesi ei kenties lyö kättä käytännöllisyyden kanssa, mutta harva käyttää korkokenkiäkään silkan mukavuuden vuoksi.

Veikkausvoittoon asti ajan pienellä ja näppärällä biilillä – kauppakassiksikin moisia kapineita kutsutaan. Auton ehdottomiin etuihin lukeutuvat notkeus parkkipaikalla ja pienet päästöt. Ostopäätöstä tehdessäni asettelin vaakakuppeihin järkisyyn toisensa perään; niistä suurinta roolia näytteli pankkitilin saldo. Tähänastisen kokemukseni mukaan autoliikkeessä ei nimittäin voi toimia samalla tavoin kuin karkkikaupassa: poimia pulitettavaksi juuri sitä, mitä mieli tekee. Peltilehmien kilohinnat varioivat huomattavasti enemmän kuin salmiakkien ja suklaiden.

Ajattelin kilowattien ja hevosvoimien vaatimattoman määrän korreloivan kivasti ylinopeussakkojen määrän suhteen. Unohdin tykkänään Henry Fordin viisauden, jonka mukaan auto voi olla minkä värinen vain, kunhan se on musta. Ja uskottelin itselleni, etteivät nahkapenkit juuri lisää matkustusmukavuutta.

Silti mieleeni pyörivät toisinaan ne seitsemän numeroa. Ja varsin visainen pulma: entä jos sittenkin…?

Vastaa