Onnistunut pyöräilypäivä eli toimitusharjoittelijan arkea
Aprillipäivänä vuonna 1984 se virallisesti alkoi, pestini Kotiseutu-uutisten toimitusharjoittelijana. Ei ollut aprillia, vaikka alussa katu-uskottavuus oli sitä tasoa, että toimittajan epäiltiin edustavan Aku Ankkaa.
Loistavan tilaisuuden tutustua oman alan töihin tarjosi silloisen Rääkkylän aluetoimittajan Kaarina Kainulaisen äitiysloman sijaisuus. Esko Vähämäki ja Riitta Parkkinen olivat liki hullunrohkeita, kun uskalsivat ottaa pystymetsästä nuoren opiskelijatytön eli täysin kokemattoman tekijän Rääkkylään tiukkaan kilpailutilanteeseen.
Pestini myötä Kotsarin Rääkkylän ”aluetoimitus” siirtyi Salokylältä Haapasalmelle vinttikamariin. Uutisoinnin lisäksi otin vastaan pieniä ilmoituksia, tilauksia ja, onneksi harvemmin, tilausten peruutuksia. Työssä yhdistyi hienolla tavalla vapaus, vastuu ja palkkatyön turvallisuus. Työn tulokset eli Olivetti Letteralla paperille nakutellut jutut ja filmit kulkivat Rääkkylästä Liperiin linja-auton kyydissä. Filmikameroiden aikaan kuvaamiseen liittyi aivan eri tavalla jännitystä kuin digi-aikana. Aina ei kaikki mennyt niin kuin Strömsössä.
Paksuniemessä järjestettiin lasten ja nuorten purjehduskurssi. Sää oli loistava, kokemattomat purjehtijat järjestivät monia otollisia tilanteita kuvaajalle. Keikan jälkeen kotona kelasin kamerasta filmin, joka tosin tuntui juoksevan kumman kevyesti ja loputtomasti. Avasin kameran. Missä filmi? – Olin ottanut iloisesti koko rullan, 24 kuvaa, tyhjällä kameralla. Onneksi kurssi jatkui seuraavana iltana, joten mitään korvaamatonta vahinkoa ei tullut, tällä kertaa.
Mieliinpainuvimmat keikat liittyivät yleensä juuri kuvaamiseen. Eräänä tammikuisena pakkasaamuna 1985 tuli puhelu kunnantalolta. ”Tule äkkiä kuvaamaan, meillä on alle 10 astetta lämmintä”, kiirehti kunnanjohtaja Ilkka Simanainen. Perillä kunnantalolla Simanainen istui työhuoneessaan työasunaan pilkkihaalarit, karvahattu ja rukkaset. Lie edes vähän vauhdittanut uuden kunnantalon rakennushanketta tuokin kuva ja juttu.
Joskus nuori ja innokas saattaa ottaa työn liiankin kirjaimellisesti. Toukokuiseen pyöräilypäivään lähdin tietenkin pyöräillen ja houkuttelin myös poikakaverin mukaan. Kotimatkalla ajoin kullan rinnalle sillä seurauksella, että pyörien ohjaustangot ottivat yhteen ja me molemmat sukelsimme ohjaustankojen yli. Muistona käsivarsissani on vieläkin kohdat, jotka eivät rusketu. Jutun otsikko oli: ”Onnistunut pyöräilypäivä”.
Kaikesta koheltamisesta huolimatta jotain tuli ilmeisesti tehtyä oikeinkin, sillä vuoden pesti venyi kaikkiaan 3,5 vuoden mittaiseksi. Opiskelun ohella tein lomien sijaisuuksia ja viikonloppukeikkoja. Viimeinen keikka Kotsarille tuli tehtyä Heinähuvassa 1987. Syyskuussa siirryin toimittajaksi Kiteelle Koti-Karjalaan, ja pari vuotta sitten freelanceriksi.
Kotsari oli minulle todellinen toimittamisen korkeakoulu, ja ensimmäisenä oman alan työpaikkana sillä on aina tietty sija sydämessäni. Parhaat onnittelut terhakkaalle viisikymppiselle!
Teksti: Riitta Makkonen
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.