Liperin tekninen lautakunta esittää hallitukselle ja valtuustolle hyväksyttäväksi Varolantie 3 tilojen piirustuksia. Muun muassa työterveyshuollolle, vammaispalveluille ja aikuissosiaalityölle kohdennettujen tilojen remontointi maksaisi kustannusarvion mukaan 1,2 miljoonaa euroa.
Rääkkylän ja Kiteen kuntaliitosasian ratkeamisesta ei ole vielä tietoa, vaikka tänään 17. marraskuuta täytyy kuntien ilmoittaa ensi vuoden veroprosenttinsa verohallinnolle.
Rääkkylän kunnanjohtaja Tuula Luukkonen ja ylämyllyläinen Tuukka Arosara kutsutaan haastateltaviksi Heinäveden kunnanjohtajan virkaan.
Kiteen seurakunnan kirkkovaltuusto päätti tiistain kokouksessaan perustaa Rääkkylän kappeliseurakunnan ensi vuoden alusta alkaen. Tuolloin Rääkkylän seurakunta lakkaa olemasta ja sen alue liitetään Kiteen seurakuntaan.
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.
Kari Karhu Energyltä kertoo, että voimamieskilpailut säilyvät Ylämyllyllä tulevina vuosinakin. Koko perheen tapahtuma on järjestetty kuntokeskuksen ja –kauppakeskuksen piha-alueella kahtena vuonna peräkkäin.
Rääkkylän vapaa-aikatoimi on päättänyt osallistua Tulevaisuuden liikuntakunta –kehittämishankkeeseen. Pohjois-Karjalan liikunta ry:n hallinnoiman hankkeen tavoitteena on lisätä liikunta-aktiivisuutta ja –neuvontaa sekä vahvistaa urheiluseurojen asemaa liikuntapalvelujen kehittämisessä.
Isänpäivää vietetään tulevana sunnuntaina. Päiväkotien lapset ja pienet koululaiset ovat jo hyvän aikaa askarrelleet isilleen kortteja ja lahjoa – sekä yrittäneet visusti pitää moiset hankkeet omana tietonaan. Perheenpäät ovat puolestaan osallistuneet savottaan sulkemalla korvansa ja teeskentelemällä tietämätöntä, ainakin mitä yllätysaikeisiin tulee.
Liperin kunnanhallitus jätti lausunnon valtakunnallisista uudistuksista laadittuihin ministeriöiden esityksiin.