Maakunnassa 27. koronatartunta

Pohjois-Karjalassa on todettu yksi uusi koronavirustartunta. Maakunnan 27. tartunta ilmestyi koronakartta-palveluun keskiviikkona. Pohjois-Karjalassa on THL:n mukaan edelleen maan paras tautitilanne väkilukuun suhteutettuna.

Kasvata koivussa

Jos ennen pusikosta löytyi juomatehdas, nykyisin siellä tuotetaan lähiruokaa.

Palkkasaatavat maksetaan

Liperin kunnanhallitus päätti, että kunta maksaa entisen osastosihteeri Eila Hyvärisen palkkasaatavat eli vajaat 58 000 euroa vuosilta 2011-2013. Hyvärisen vaatimia 33 000 euron viivästyskorkoja kunta ei kuitenkaan korvaa.

Huutokauppa suljettiin 50 500 euroon

Liperin kunta kuittasi 50 500 euroa vapaa-ajanasunnon huutokaupasta. Leppälahdessa sijaitsevan mökin hinta kipusi viimeisenä huutopäivänä kesäkuun puolivälin tietämillä pikku hiljaa ylöspäin.

Mökkiläinen – käy kahvilla

Liperin mökkiläisille järjestetty rantakalailta, nykyisin Liplatus nimeltään, on tänä vuonna koronatilanteen vuoksi peruttu. Mökkiläiset ovat kuitenkin saaneet kunnalta alkukesällä kirjeen, jossa kesäasukkaat toivotetaan tervetulleeksi loman ja vapaa-ajanviettoon.

Suur-Liperin Ajot starttaa kirkonkylältä

Tulevana lauantaina järjestettävä motoristien Suur-Liperin Ajot mutkittelee tällä kertaa Liperin kirkonkylältä Rääkkylään ja sieltä edelleen itärajan suuntaan.

Auto vauhdilla metsään Kuopiontieltä

Auto ajautui ulos Kuopiontieltä lauantai-iltana puoli kahdeksan aikaan. Silminnäkijän mukaan Joensuun suunnasta tulleen auton vauhti oli kova.

Putkilo räjähti kokossa

Rääkkylässä tarkisteltiin juhannusaattona paria pelastustoimelle tehtyä hälytystä.

Siun soten alueella kaksi uutta koronavirustartuntaa

Siun soten alueella on varmistunut kaksi uutta koronavirustartuntaa. Tapaukset liittyvät matkailuun. Edellinen tartuntatapaus kirjattiin huhtikuun lopulla.

Kokkojen polttaminen on epävarmaa

Metsäpalovaroitus oli keskiviikkona voimassa Pohjois-Karjalassa. Juhannuksen alle on kuitenkin ennustettu paikoitellen sateita, mikä heittää pienen toivonkipinän rannoille kasattujen risukasojen ylle.