Lappeenrannassa pelatussa naisten superpesisottelussa nähtiin viisi juoksua ja ne kaikki tulivat välilyönneillä. Lappeenrannan Pesä Ysit pystyi molemmilla jaksoilla lyömän pallon kahdesti polttolinjan ja koppareiden väliin, ja näillä lyönneillä se piti kotikentällään kaikki jaossa olleet kolme sarjapistettä.
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.
Savonselkä-uistelun saaliina oli tänä vuonna pieniä kaloja. Siksipä Heikki Kulmalan ja Ville Kinnusen voittoon riittivät noin kilon painoiset kuhat sekä yksi selvästi muita isompi hauki muiden vähempiarvoisten kalojen lisäksi. Yli kuuden kilon painoisella hauella rääkkyläläinen venekunta nappasi myös pistemäärältään arvokkaimman kalan erikoispalkinnon.
Susirajan Maila otti tyttöjen superpesiksessä 2–0 voiton Jyväskylän Pesiksestä ja nousi lohkossaan kolmanneksi. Susirajalle riittää yksi piste viimeisessä ottelussa Siilinjärven Pesistä vastaan varmistamaan jatkosarjapaikan.
Lapualla keskiviikkona pelatussa naisten superpesisottelussa Lapuan Virkiän ja Viinijärven Urheilijoiden taisto oli tasaista kolme vuoroparia kummallakin jaksolla. Neljänsissä vuoroissa kotijoukkueen riveissä pelaava Janette Lepistö ratkaisi jaksot ja pisteet lapualaistiimille.
Ylämyllyn Yllätyksen jalkapallojunioreista 29 teki kevään taitokilpailuissa merkkisuorituksen. Näistä kultaisia oli kahdeksan, hopeisia kymmenen ja pronssisia yksitoista.
Sunnuntai-illan superpesisottelussa sai yhdellä juoksulla kaksi sarjapistettä. Kotijoukkueen harmiksi Viinijärven Pallokentällä käyty taisto päättyi kuitenkin vierasjoukkue Mansen Räpsän voittoon. ViU:n osaksi jäi jäädä vielä odottelemaan pistetilin avautumista.
Susirajan Mailan vierailu Vimpelin legendaarisella Saarikentällä tuotti joukkueelle voiton ja kaksi sarjapistettä. SurMa vei nimiinsä paitsi ensimmäisen jakson, myös supervuoron. Kotijoukkue Vimpelin Veto osasi paremmin varjella palloa pääsemästä kenttää ympäröivään Savonjokeen, oli tottuneempi kolmospuolen kiinniottajien silmiin paistavaan ilta-aurinkoon ja laittoi vierasjoukkueensa ahtaalle.
Jos pesäpallossa jaettaisiin tyylipisteitä, niin Viinijärven Urheilijoiden superpesisjoukkue olisi niitä ansainnut perjantai-iltaisessa ottelussaan Porissa. Viinijärven Urheilijat antoi tasapäisen vastuksen kotijoukkue Porin Pesäkarhuille, ja taipui vasta toisen jakson viimeisessä vuoroparissa.