Korea on Marko ja Kati Kurviselle jo tuttu paikka. Kisajärjestäjien kanssa kaikki järjestelyt ovat sujuneet hyvin. Kurvisilta sujuu muutama sana myös koreaksi.
Ylämyllyläinen Jouni Vänskä totesi, ettei markkinoilla ole passelia hälytyslaitetta hänen ikääntyvälle äidilleen. Niinpä sähköalan yrittäjä rakensi aparaatin, joka auttaa tapaturmissa, muistuttaa lääkkeiden ottamisesta ja tiedottaa sähkökatkoista.
Paula Huttunen on kirjoittanut runoja vuosikymmenten ajan. Vastikään ilmestyi hänen ensimmäinen runokirjansa.
Liperissä sattui lauantaina kolmen auton ketjukolari. Tapahtumasarja sai alkunsa kun rekka ajoi autoletkaa vastaan; tuolloin letkassa ensimmäinen auto hiljensi vauhtia pöllyävän lumen aiheuttaman näköesteen takia. Takana oleva auto ei ehtinyt jarruttaa ja poksautti edellä ajavan perään, ja seuraava auto tulikin jo toisen auton perään.
Liperin Hiihtoseuran naisjoukkue sijoittui toiseksi maastohiihdon Suomen cupin viestikisassa Vöyrillä. Joukkueessa sivakoivat Petra Torvinen, Jenni Tolonen ja Ilona Saastamoinen. Viestin voitti Siilinjärven Hiihtoseura 6,1 sekunnin erolla liperiläistiimiin.
Kuopiontiellä Liperissä sattui auto-onnettomuus eilen iltapäivällä. Henkilöautoilija ajoi Kuopiontietä kohti Outokumpua, ajautui hieman tiensivuun, osui lumipenkkaan ja kimposi siitä pientareen puolelle.
Presidenttiehdokas Matti Vanhasen pikaisella käynnillä Liperissä perjantai-iltana väkeä kokoontui kirkonkylän grillikahvioon kohtuullinen joukko.
Nuoret etsivät kesätöitä parasta aikaa. Liperin kunta kannustaa paikallisia yrittäjiä, yhdistyksiä ja yksityisiä ihmisiä tarjoamaan kesätöitä liperiläisnuorille. Käytännössä tämä tapahtuu 150 euron arvoisen kesätyösetelin avulla.
Ylämyllyn liikekeskukseen suunniteltu kesämyymäläkatos rakennetaankin kesämyymäläksi. Muutos tarkoittaa, että liikekeskuksen pinta-ala lisääntyy 211 neliöllä alkuperäisestä 5000 neliöstä. Liperin kunnan elinympäristölautakunta puoltaa muutosta.
Poikkeuksellisen kehno jäätilanne on harmittanut ihmisiä ja hämännyt metsän eläimiä. Viime viikkoina on Kotiseutu-uutisissakin kerrottu useamman hirven hukkuneen Rääkkylän vesillä.