Yhdeksän Liperin Salokylän koulun 4.-6.-luokkalaista poikaa toteuttivat polkupyöräsuunnistukseen keskittyneellä valinnaisainekurssillaan suunnistusrastiverkoston kyläkoulun lähiympäristöön opettajansa Esa Tuunaisen johdolla. Verkostosta löytyy rasteja 12 kappaletta, kauimmaiset rastit ovat noin neljän kilometrin päässä kyläkoululta.
Liperiläinen Katri Löfgren ja polvijärveläinen Reijo Mutanen ovat kiertäneet tanssilavoja yhtä jalkaa viisi vuotta. Yhteiset askeleet lähtivät liikkeelle – mistäs muualta – Liperin Lavatanssijoiden tanssikursseilta.
Vuosi sitten viinijärveläinen Jutta Iman kuuli vielä monesta suusta Hertta-poninsa olevan lihava, jopa poniravikisojen toimitsijat siunailivat pullukkaa kilpailijaa. Nyt Hertta on muokannut läskinsä lihakseksi.
Opiskelijatoverukset ylämyllyläinen Kreeta Järvelä ja kontiolahtelainen Enni Mustonen keksivät kevättalvella ryhtyä kesäkioskiyrittäjiksi. Otollinen sijantikin oli tiedossa, nimittäin Ylämyllyllä sijaitseva Honkalammen uimaranta.
Torstaina myytiin Ylämyllyn ja Viinijärven keskuskeittiöiden käytöstä poistettuja laitteita molemmissa taajamissa järjestetyissä huutokaupoissa. Meklareina olivat Teppo Ikonen ja Aimo Meriläinen elinympäristöpalveluista.
Puolivälin päiväkodin kesäkanoilla piisaa innokkaita hoitajia.
Liperin kirjastolla avautui lukion opettajana toimineen geologiaharrastaja Kyösti Hämäläisen kivinäyttely. Ylämyllyläisen kasaama näyttely on osa laajemmasta kokoelmasta ja esillä on näytteitä kotimaasta sekä ympäri maailman.
Jyrinkylässä urheillaan yhteensä kolmen viikon ajan koulun loppumisen jälkeen. Monipuoliselle sporttileirille oli lupa osallistua viikko kerrallaan tai vaikka kaikille kolmelle leirille.
Kirkonkylällä toimiva Liperin Kiinteistöhuolto Oy laajentaa toimintaansa isännöintipuolelle. Jukka Räsäsen tytär Riika Räsänen on aloittanut tämän vuoden puolella täysipäiväisesti työt yrityksessä. Hän on ottanut samalla vastuun isännöinnistä.
Ylämyllyn koululla leireiltiin viime viikolla kädentaitojen merkeissä. Parina ensimmäisenä päivänä alakouluikäiset leiriläiset olivat ehtineet tehdä jo paljon: useimmilla oli vähintään hyvällä mallilla nukkekotimainen Unelmien tila, napeista tehtyjä kukkia ja huovutustyötä varten foliosta ja rautalangasta tehty malli. Joku lapsista nimesikin leirin kädenvääntöleiriksi.