Liperin kirkonkylällä aloitetaan Kielokujan ja Apilakujan peruskorjaus toukokuun ensimmäisellä viikolla.
29-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta sekä huumausaineen käyttörikokseen Liperissä Kuopiontiellä perjantaina kello 20.
Kihaus viettää 30-vuotisjuhlavuottaan kesä-heinäkuun vaiheessa festivaalia pienempiä tapahtumia järjestämällä.
Riveria aloittaa sahaprosessinhoitajan koulutuksen elokuussa Joensuussa ja Lieksassa. Koulutustarve on lähtenyt yritysten tarpeesta osaavaan henkilöstöön. Koulutuksen aikana suoritetaan joko kokonaan tai tutkinnon osa puuteollisuuden perustutkinnosta.
– Sormet eivät riitä laskemaan asioita, mitkä ovat hyvin Rääkkylässä. Meillä on kaikki, mitä arjessa tarvitaan ja täällä on turvallista, toteaa Lahja Niemelä myyntipöytänsä takaa.
Roukalahden kesäteatteri joutuu perumaan kesän esitykset. Tiina Markkasen kirjoittaman Meidän Luokka -näytelmän esitykset siirretään vuodella. Uusi ensi-ilta on vuonna 2022.
Pohjois-Karjalan alueellinen tilannekuvaryhmä piti linjansa, että maakunnan koronavirustilanne on perustasolla. Rajoituksista sillä oli uusi mielipide.
Liperin kunta on käynnistänyt pyöräilyn ja jalankulun kehittämisohjelman. Sen ensimmäinen askel on kysyä liikkujien mielipiteitä ja tottumuksia.
Rääkkylän terveyskeskussairaala on keskikesällä suljettuna neljän viikon ajan. Henkilöstön vuosilomien vuoksi sulku ajoittuu aikavälille 5.7.–2.8.2021.
Monet vanhemmat ovat löytäneet viime viikkoina käytettyjä neuloja Ylämyllyn monitoimitalon pihalta ja bussipysäkeiltä. Monitoimitalossa toimii muun muassa päiväkoti ja nuorisotalo.