Yhteensä neljä Taimen joukkuetta suunnisti Jukolan viestissä
Liperin Taimi Suunnistus osallistui lauantaina ja sunnuntaina Mikkelin Jukolan viesti -viikonloppuun neljän joukkueen voimin. Naisten Venlojen viestissä oli mukana kolme Taimen joukkuetta ja miesten Jukolan viestissä yksi.
Mikkelissä sekä maasto että helteinen keli toivat kilpailuun omat haasteensa, mutta Taimen joukkueet onnistuivat siitä huolimatta hyvin. Parhaiten menestyi Taimen naisten ykkösjoukkue, joka sijoittui reilusti yli tuhannen joukkueen kilpailussa hienosti 364. sijalle.
Miesten ykkösjoukkueen sijoitus oli lopulta 847.
– Maasto oli tosi vaativa ja keli tosi rankka. Jo heti aamusta oli hellettä ja meillä neljä osuutta meni tosi lämpöisessä säässä, tuumi miesten joukkueessa suunnistanut Risto Karjalainen.
– Isoin kommellus sattui avausosuudella Kristian Sottille, jonka kompassi meni rikki. Hän joutui pimeässä ilman kompassia menemään. Itsellä oli pahoja kramppeja ja hyvä, että pääsin metsästä pois. Kivat kisat oli kuitenkin kokonaisuudessaan, Karjalainen jatkoi.
Muista Taimen joukkueista naisten kakkosjoukkueen sijoitus oli Venlojen viestissä niin ikään 847 ja kolmosjoukkueen 1083.



Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.