Tuulastajat ratkoivat mestaruuksia Kirkkolahdella ja Kivisalmella
Viikonlopun öinä Liperin ja Rääkkylän rantavesillä loisti valon voimalla kalastavia kilpailijoita. Perjantaina illalla Liperin kirkonkylältä vesille lähti 13 venekuntaa taistelemaan tuulastuksen epävirallisesta MM-tittelistä. Lauantaina luvassa oli viralliset SM-kilpailut ja lähtöpaikkana 15 venekunnalla oli Rääkkylän Kivisalmi.
Tuulastaminen tapahtuu pimeällä yleensä otsalampun avustuksella. Kalastaja seisoo veneen keulassa ja keihästää atraimellaan valokeilaan jäävän kalan.
– Perjantain suurimpaan noin 8-kiloiseen kalaan on saatu osuma poikittain niskaan, kilpailunjohtaja Osmo Ihanus ja valvoja Raimo Harjunen esittelivät jäissä makaavaa haukea.
Veneessä ei sääntöjen mukaan saa olla haavia, joten kala on saatava ylös atrainten avulla. Ihanus selvitti, että ensin eväkäs painetaan pohjamutia vasten, jotta se lopettaa puntuilun.
– Koska kilpailukalat on hieman mutaisia, ne päätyvät yleensä eläinten rehuksi, mutta eivät koskaan hukkaan.
Rääkkylästä kotoisin olevat Jani Multanen ja Teemu Hirvonen paljastivat Kivisalmen lähtöpaikalla, etteivät ole koskaan kilpailuvesillä tuulastaneet. Heillä oli matkassaan heinäseipääseen tehty 7-piikkinen atrain sekä ostettu ja vielä korkkaamaton 8-piikkinen atrain.
– Vuorotellen soudetaan ja tuulastetaan. Käytämme otsalamppuja. Veneessä pitäisi osata olla hiljaa ja kolistelematta, se meille on vaikeaa, nykyisin Ylämyllyllä asuva Multanen ja joensuulainen Hirvonen naurahtivat.
Tuulisessa säässä alkaneeseen neljän tunnin kilpailuun he olivat varautuneet toppavaattein; yleensä he kertoivat tuulastusreissuilla vierähtävän vain pari tuntia.
Voitot Hankasalmelle
Perjantain mittelössä voitto kotiutettiin Hankasalmelle Petri, Minna ja Janni Aulan sekä Mauri Saarelan venekunnalle yhteensä yli 20 kilon saaliilla. Petri Aula ja Mauri Saarela olivat voittamassa myös lauantaina suomenmestaruutta Marcus Juntusen kanssa. Lauantaina voittajien kokonaissaalis ”jäi” 14,355 kiloon.
Liperin Urheilukalastajia edustaneet Sirpa Heikkinen ja Jesse Tanskanen nostivat Rääkkylän vesiltä 3,5 kilon verran eväkkäitä. Kimmo Konttinen ja Ismo Arvelainen jäivät perjantaina kalatta, mutta lauantaina atraimeen tarttui 0,625 kiloa kalaa.
Multasen ja Hirvosen venekunta jäi ilman kalaa lauantain kilpailussa.