Sököneuvos Tarmo Nenosen muistolle järjestettiin sökökisa
Tarmon muistosököturnaus pidettiin 8.10.2022 Kiihtelysvaarassa. Päivän aluksi vietettiin hiljainen hetki ystävämme, Sököneuvoksen muistolle. Sen jälkeen minä Pasi Leppänen LC Kiihtelysvaaran sökövastaavana kertoilin Tarmosta juttuja.
Tarmon aloitteesta vuonna 1998 aloitettiin järjestää Lions Sökön Suomen mestaruuskisoja. Ensimmäiset pidettiin Liperissä, Tarmon oman Lions Clubin järjestämänä. Sittemmin joka vuosi on pelattu leikkimielistä sököä Suomen mestaruuden ja Lions piirin 107 H puitteissa. Tähän mennessä sökökisojen tuottoja on kertynyt lähes 150 000 euroa, jotka on lahjoitettu hyväntekeväisyyteen.
Tarmo voitti vuonna 2018 Suomen mestaruuden Kiihtelysvaarassa järjestetyssä kisassa. Tarmo oli useasti pelaamassa finaalipöydässä.
Tarmon muistosökökisaan osallistui 33 pelaajaa. Järjestävästä Clubista Kiihtelysvaarasta, Kontiolahdelta, Outokummusta, Savonlinnasta, Kiteeltä, Tuupovaarasta, Pyhäselästä ja Hartolasta. Hartolasta ajeli päiväselti kuusi innokasta pelaajaa Tarmon muiston takia. Hatun nosto heille.
Aamulla nautimme kahveista maukkaiden voileipien kanssa muistellen Tarmon sököneuvoja sekä aikaisempia pelejä ja pelimatkoja. Välitauolla lounastimme huippumaukasta lohissoppaa karjalanpiirakoiden kera.
Alkuerät pelattiin 50 euron panoksella tunnin ajan. Sen jälkeen 50 euron panoksella välierät ja keräilyerät, joista kahdeksan parasta pelaajaa istui finaalipöytään, jossa panoksena oli 80 euroa per pelaaja. Tunnelma päivän aikana oli huumorintäyteinen ja lupsakka. Ennen finaalia järjestettiin arpajaiset ja myös Tarmon tyttärenpojan Konsta Piirosen lahjoittaman JoMan pesäpallopelipaidan huutokauppa. Konstan pelipaidan tuotto yksistään oli 300 euroa. Minulle jäi paita, jonka myöhemmin lahjoitan Tarmon vaimolle, Siljalle.
Tarmon muistosököturnauksen tuotto oli 2 334 euroa, joka lahjoitetaan Joensuun Mailan juniorityöhön Tarmon muistolle. Tuotto koostui pelin aikana kerätyistä bonuksista, osallistumismaksuista, arpajaisista sekä paidan huutokaupasta.
Sököturnauksen kolme parasta: Juha Volotinen LC Kiihtelysvaara, Markku Korhonen LC Kiihtelysvaara ja Eero Tannijärvi LC Hartola
Pasi Leppänen
LC Kiihtelysvaara, sökövastaava
Tarmon pikkuserkku