Vihreä verka täyttyy taas jalkapalloilijoista – Paloaukean kenttä aurattiin tällä viikolla
Kevät tekee taas tuloon. Sen voi huomata vaikka vihreän veran hohkamisesta Jyrin tekonurmikentällä Ylämyllyllä. Yllätyksen joukkueet ovat aloittaneet harjoittelun kentällä, joka kaivettiin konevoimalla esiin lumikuorman alta.
Lilja Lemmetyinen, Sini Kieloaho ja Pinja Rautiainen pelaavat vuosina 2010-11 syntyeiden tyttöjen joukkueessa. He kävivät potkimassa kentällä jo ennen omien joukkueharjoitusten alkua.
– Omat joukkueharkat taitavat alkaa ulkona vasta ensi viikolla. Harjoitellaan kaksi tai kolme kertaa viikossa. Ulos on tosi mukava päästä. Päästään pelaamaan yhdessä isolla kentällä salin sijasta, kolmikko tuumasi maaliskuu kolmannella viikolla tyytyväisenä.
Kolmikko miettii hieman jalkapallon pelaamisen aloittamista omalla kohdallaan. Lopulta kaikki päätyvät siihen, että he ovat aloittaneet jo vuosikausia, jopa viisi tai kuusi vuotta sitten. Jalkapallon rinnalla kulkee myös pesäpallo, ja onpa joku viettänyt aikaa myös yleisurheilun parissa.
– Haluamme kaikki pelata jalkapalloa aina aikuisikään asti ja kehittyä lajissa, kolmikko vakuutti kentän reunan korkeiden nietosten keskellä.
Kenttään olivat tutustumassa myös veljekset Lauri ja Kaarlo Pietarinen. Heidän joukkueensa ovat vuosina 2009 ja 2010 syntyneet pojat. Hekin ovat pelanneet jo vuosikausia.
– Meillä lajiharjoituksia pidetään kolme kertaa viikossa ja siihen päälle vielä fysiikkaharjoitukset. Käymme potkimassa myös omalla ajalla. Homasen Ville on meidän valmentaja, veljekset selvittivät.
Lauri Pietarinen tunnetaan myös yleisurheilun puolelta. Hänen lajinsa on ollut korkeushyppy.
– Jalkapallo on minulle ykköslaji. Hyppyyn vielä korkeutta, mutta se on jäämässä vähemmälle, Lauri Pietarinen uumoili.
Molemmat olivat ehdottomasti sitä mieltä, että he haluavat kehittyä jalkapalloilijoina ja katsoa kuinka pitkälle lajissa pääsee. Pietariset tietävät, että moni Yllätyksessä jalkapallo-opin saanut juniori on päässyt naapuriseurassa pelaamaan aina SM-sarjaa.
Ylämyllyn Yllätyksessä pelaavia ikäkausijoukkueita on tulevana kesänä viisitoista kappaletta. Lisenssipelaajia on yli neljäsataa. Naisten ja miesten kuntofutiksessa ja perhefutiksessa palloa laittaa liikkeelle yli sata henkilöä. Koulujen kerhoissa viilettää vajaat kahdeksankymmentä lasta.
Sini Kieloaho (oik.), Pinja Rautiainen, Lilja Lemmetyinen pallottelivat hankien reunustamalla viheriöllä.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.