Gallup: Maksatko mielelläsi veroja?

Maanantaina Verohallinto julkisti vuoden 2018 verotiedot. Sittemmin asiasta on piisannut puhetta mediassa. Mutta mitä tuumaavat paikalliset? Maksavatko liperiläiset mielellään veroja? Entä tutkailevatko he mielenkiinnolla vero-uutisointia? Kotiseutu-uutiset jalkautui Myllärille ottamaan asiasta selvää.

Heikki Vepsäläinen, Ylämylly

– Totta kai, yrittäjänä maksan mielelläni veroja. Mielestäni asiat ovat Suomessa hyvin: verojen avulla pidetään huolta esimerkiksi terveydenhuollosta, tiestöstä ja kouluista. Veronmaksajana tuen mielelläni näitä asioita.

– Suomalainen verotussysteemi on mielestäni reilu – rikkaat maksavat enemmän ja köyhemmät vähemmän.

Eeva Miinalainen, Viinijärvi

– Tavallisesti luen verotietoja käsitteleviä uutisia, mutta tällä viikolla en ole ennättänyt. Joitakin ihmisiä tuntuu kovasti kiinnostavan, miten paljon muut ovat hankkineet; minua kiinnostaa enemmän isommat muutokset verotuksessa.

– Veroja en tietenkään maksa mielelläni, mutta pakko on.

Juha Vottonen, Roukalahti

– En maksa mielelläni veroja, vaan pakosta. Pienyrittäjänä koen, että verotus on taakka. Verotietoja käsitteleviä uutisia en erityisemmin seuraa, mitä nyt kuuntelen niitä telkkarista tai radiosta, jos kohdalle osuu.

Aaro Palviainen, Liperin kirkonkylä

– Verotiedot eivät kiinnosta minua yhtään – jokainen saa hankkia sen verran kuin hankkii.

– Veroja maksan mielelläni, maksaisin nykyistä enemmänkin. Veroprosenttia saisi nostaa, jotta sote-palvelut pyörisivät paremmin.

Vastaa