Olipa kerran juhannus – ja poliisi

Juhannuksen aikaan poliisia ja pelastushenkilökuntaa työllistivät Liperissä pääasiassa onnettomuudet maantieliikenteessä sekä liikenneturvallisuuden vaarantamistapaukset. Poliisi kommentoi tämän juhannuksen sujuneen kuitenkin melko rauhallisissa merkeissä.

Lauantaina, juhannuspäivän aamuna tapahtui Ylämyllyllä kaksi samankaltaista mopo-onnettomuutta, joissa kummassakin kuljettaja mopoineen suistui tieltä päin valopylvästä saaden sairaalahoitoa vaativia vammoja.
Toinen ulosajoista sattui Puolivälintiellä Honkalammella noin kello 6.00; kilvetöntä mopoa kuljettaneen 16-vuotiaan pojan puhallustulos oli 1.69 promillea. Toinen onnettomuuksista tapahtui reilua tuntia myöhemmin Rännitiellä Ylämyllyllä.

Lauantaina iltapäivällä 50-vuotias vantaalaismies hönkäisi Pyhäselällä alkometriin 1,42 promillen lukemat. Veressä olevan alkoholin määrä ylitti vesiliikennejuopumuksen rajan – korkein sallittu promillelukema on vesiliikenteessä 1.0 promillea.

Liperiläinen 19-vuotias moottoripyörää kuljettanut mies suistui tieltä Suontauksentiellä Kontiolahdessa perjantaina aamuyöllä. Onnettomuuden epäillään johtuneen liian suuresta tilannenopeudesta. Käsiään tapaturmassa loukannut mies ilmoitti tapahtuneesta hätäkeskukseen itse, jonka jälkeen hänet kuljetettiin ambulanssilla hoitoon sairaalaan. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Torstaina kello 22.00 jälkeen hätäkeskukseen tuli ilmoitus Ylämyllyllä kilvettömällä mopolla ajelevasta pojasta. Poliisipartion saavuttua paikalle mopoilija lisäsi vauhtia ja pakeni poliisia ajaen ristiin rastiin asutusalueella kerros- ja rivitalojen pihoilla sekä kapeilla kävelyväylillä välittämättä annetuista pysäytysmerkeistä. Poliisipartio mittasi mopon suurimmaksi nopeudeksi keskinopeusmittarilla 71 km/h Mattisenlahdentiellä, jossa nopeusrajoitus on 40 km/h.
Virkavalta sai 15-vuotiaan kortittoman kuskin lopulta kiinni juosten, kun tämä kaatui mopollaan ja lähti karkuun jalan. Pojan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja ajoneuvorikkomukseen.

Liperiläisen 18-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen niin ikään törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen tämän kaahailtua Tutjuntiellä torstaina iltapäivällä. Vauhtiveikon kuljettaman henkilöauton nopeudeksi mitattiin tutkalla 149 km/h alueella, jossa nopeusrajoitus on 80 km/h. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Liperiläinen 21-vuotias mies suistui henkilöautolla tieltä Joensuussa Kuopiontiellä Siilaisen liittymässä torstaiaamuna kello 7.20. Mies kuljetti autoa Joensuun suuntaan, kun auto ajautui pientareelle ja pyörähti lopulta katolleen. Mies kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan tutkimuksiin. Hänen epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Perjantaina hieman kello neljän jälkeen iltapäivällä savusauna syttyi palamaan Liperissä Metsärinteentiellä. Palo sai alkunsa saunan ollessa lämpenemässä ja juhannuksen juhlijat yrittivät itse taltuttaa liekkejä havaittuaan savusaunan olevan täyden palon vaiheessa. Sammutusauton saapuessa paikalle sauna oli jo vaurioitunut pahoin. Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi palon leviämisen estäminen ja rakennuksen raunioiden sammuttaminen.

Koonnut: Linnea Mäenharju

Vastaa