Pitkä kuuma kesä
PÄÄKIRJOITUS, KESÄLEHTI Popedahan sen tiesi jo vuonna 1985 minkälainen Suomen kesä on. Kappale ”Pitkä kuuma kesä” on samalla tavalla klassikko kuin Mamban ”Vielä on kesää jäljellä” ja Valvomon ”Mikä kesä?”. Kappaleita on hoilattu pitkin poikin Liperiä ja Rääkkylääkin vuosikymmeniä. Ja mikäs niitä on hoilatessa, koska kyse on erittäin tarttuvista ralleista ja asiain tila, jonka toukokuun hurjat helteet todistivat.
Vaikka lämpö ja auringonpaiste ovat erittäin mukavaa koettavaa tähän aikaa vuodesta, niin takaraivossa hieman kaihertaa ajatus ilmastonmuutoksen etenemisestä. Ovatko tällaiset lämpötilat normaaleja tähän aikaan vuodesta? Ehkä vähempikin riittäisi. Mutta niin se taitaa olla, että ääri-ilmiöt ja sään vaihtelut laidasta toiseen ovat jo totta.
Tälle kesälehden ilmestymisviikolle povataan hieman maltillisempia lämpötiloja. Kesätapahtumat pyörähtävät käyntiin täysillä tuossa kesäkuun puolivälissä. Koettavaa riittää runsaasti Liperissä ja Rääkkylässä. Kannattaa muistaa, että molempien kuntien satamissa ollaan lähdössä uudella innolla liikkeelle. Yrittäjien antia pitää hyödyntää palveluiden jatkumisen turvaamiseksi. Sama koskee kaikkia tuttuja ja vähän tuntemattomiakin palveluita.
Paikalliset käyttäjät ovat monen palvelun selkäranka. He suosittelevat hyvää palvelua ja esimerkiksi maukasta ruokaa tai hulppeaa ohjelmaa muualta tuleville. Vaatimattomuus ei kaunista, eikä kummassakaan pitäjässä taida olla saumaa tai tilaisuuksia massaturismille. Vetovoimaa saadaan jo sillä, että hommat hoidetaan kunnolla ja jokainen liperiläinen sekä rääkkyläläinen on kesäisten palveluiden isäntä ja emäntä.
Nautitaan kaikki tästä pitkästä kuumasta kesästä, joka on saanut tähän mennessä mitä parhaimman lähtölaukauksen. Kesää on jäljellä huimimmillaan vielä vajaat kolme kuukautta.