Perinneurheilua kesäjuhliin
Honkalammella saapasta on heitetty kilpaa jo kymmenkunta vuotta. Aluksi Jaana Tarkkonen veti saappaanheittotuokioita erityisryhmille, mutta pian sen suosio levisi.
– Saappaanheitossa tärkeintä on olla hauskaa, vaikka kilpaillaankin, nauraa Honkalammen nuorisoseuran aktiivi Tarkkonen.
Kukaan ei voi vetää saappaanheittokisaa yksin. Yhdessä tekevä porukka vetää puoleensa kisaajia.
Miehet heittävät numeron 43 saapasta ja naiset viskaavat kokoa 38–40 olevaa saapasta. 7–11-vuotiaat lennättävät 33 koon saapasta ja alle 5-vuotiaat niin pientä, kuin löytyy. Erityisryhmille saappaan koko katsotaan heittäjän mukaan.
– Usein on jopa 1-vuotiaita kisaajia. Näin kaupassa tämän ihan pienen saappaan (koko 21) ja ajattelin, että hei tämä on hyvä! Pirjo Saukkonen kertoo uusimmasta löydöstään.
Saukkonen heitti saapasta ensimmäisen kerran vuonna 2000.
– Jäin saman tien koukkuun, toteaa Saukkonen. Nyt saapas saattaa lentää hyvissä olosuhteissa yli 50 metriä.
Vinkit mökkikisaan
Tärkeää saappaanheitossa on viskata rennosti. On hyvä ottaa varresta napakka ote, mutta ei saa puristaa tai jännittää kättä liikaa. Kannattaa laittaa peukalo saappaan varren takaosaan sisäpuolelle sekä etu- sja keskisormi toiselle puolelle niin, että varsi jää sormien väliin.
– Usein uudet heittäjät luulevat saappaan lentävän parhaiten kanta edellä, mutta onkin tärkeää saada saapas lentämään kauniisti kärki edellä.
Käden tulee pysyä heittäessä mahdollisimman suorana. Jos käsi koukistuu, niin heitto ei lähde suoraan ja käteen voi koskea.
Kokeneet heittäjät ottavat kunnon vauhdin pyörähtämällä itsensä ympäri ennen heittoa – kaareva heilautus selän takaa linkoaa saappaan myös pitkälle.
– Voima heittoon lähtee jaloista, muistuttaa Tarkkonen.
Saappaanheitto on kasvattanut suosiotaan osana esimerkiksi sukujuhlia ja kesätapahtumia.
– Jos kaikki tulokset kirjattaisiin ylös, niin saappaanheitto voisi olla yksi suosituimmista perinneurheilulajeista, Saukkonen ja Tarkkonen pohtivat.
– Lapsia on helppo innostaa mukaan kisaamaan, koska saapas löytyy lähes jokaisesta kodista ja on lapsille tuttu, ynnää Tarkkonen.