Jouluiset lahjat ilahduttavat satoja
Liperissä on tänä vuonna jaettu jouluisia muistamisia sadoille eri kanavia pitkin.
Liperin seurakunnan diakonian kautta ovat yksityiset ja yritykset voineet lahjoittaa niin ruokakasseja kuin lahjojakin. Ruokakasseja diakonia sai Liperin puolelta pari sataa. Lisäksi kasseja kerättiin ja jaetaan myös Heinäveden puolella.
Seurakunnan uuteen lasten toivomuskuuseen kertyi lopulta noin 200 sydänkorttia toiveineen. Yksittäiset lahjoittajat toteuttivat nämä lähes kaikki 43 perheen toiveet; diakonityölle jäi hankittavaksi vain noin kymmenkunta pakettia.
– Saimme lahjoituksina lisäksi muuta tavaraa kuten joulukinkkuja. Kyllä on ollut erikoinen joulu, diakonissa Minna Turunen kiitteli.
Jouluapua Liperi -keräys auttoi 19 perhettä. Minna Kummunmäki kertoo, että perheille lahjoitettiin niin ruokaa kuin lahjojakin.
MLL Liperin yhdistys jakoi valtakunnallisen Hyvä Joulumieli -keräyksen ruokalahjakortteja sekä yhdistyksen itse hankkimia lahjakortteja yli 80 perheelle.