Taidenäyttely kukoistaa Roukalahdella
Liperiläissyntyinen Merja Flink esittelee taidettaan Roukalahden kylätalolla. Itseoppineen maalaajan näyttely kulkee nimellä ”Ritvan herkempi puoli”. Nimi kumpuaa joensuulaisen Flinkin mukaan Roukalahden kesäteatterin tämän vuoden näytelmän hahmosta, jota hän itse näyttelee.
– Ritva on sellainen jämäkkä mummo, joka laukoo jyrkkiä mielipiteitä ja heiluu kaulimen kanssa, Flink kuvailee.
Maalauksissaan Flink on käyttänyt useita tekniikoita, kuten guassia eli peiteväriä, akryyliä, akvarellia ja öljyväriä. Joissakin teoksissa hän kertoo käyttäneensä sekatyyliä, jossa hyödynnetään useita välineitä, esimerkiksi siveltimiä ja paljaita käsiä. Sekatyyli on muodostunut Flinkin suosikiksi.
– Olen esimerkiksi piirtänyt ääriviivoja tussilla ja sitten maalannut työn öljyväreillä loppuun. Hauskaa on, että samassa teoksessa olen käyttänyt minulle haastavinta tekniikkaa ja suosikkitekniikkaani, Flink naurahtaa.
Näyttelyssä on esillä Flinkin kuvataidetta vuodesta 2006 lähtien. Uusimmat teokset ovat tänä vuonna tehtyjä. ”Ritvan herkempi puoli” -näyttelyn maalauksia on nähtävissä heinäkuun loppuun asti.