Jaksaako aikuinen lanittaa?

Lanit. Pelaamista tietokoneella tai konsolilla läpi yön, seurana vajaa kaksikymmentä rääkkyläläistä nuorta. Jo pelipisteen rakentelusta ja asettelusta huomaa, että tätä tilaisuutta on odotettu. Monille pelaamaan tulleista nuorista huomaa, että kyse ei olekaan pelkästään peleistä, vaan kavereiden kanssa yhdessä touhuilusta eräänlaisella yöleirillä.

Ensimmäisten neljän tunnin aikana mielenkiintoni yhtä peliä kohtaan ei kestänyt puolta tuntia pitempään. Päätän kokeilla tolkuttoman suosittua Fortnite-peliä, jota näissäkin laneissa lähes kaikki pelaavat. Noin kymmenen minuutin kokeilu riittää, nokkaan tulee sillä vauhdilla, että koko pelin idea jää häilyväksi. Palataan tuttuun autopeliin ja rullataan sillä eteenpäin.

Ajattelin, että olisi se tavallaan hienoa päihittää pelikeisarit ja valvoa pisimpään tahkoten pelejä muiden uinuessa, mutta haaveeksi taitaa jäädä. Kello lähentelee puolta yötä. Silmiä verestää. Näytön tuijottaminen intensiivisesti pimeässä salissa alkaa verottaa tottumatonta. Pelaaminen ei todellakaan ole helppoa.

Ei laneihin nukkumaan mennä

Rääkkylanien pelitapahtumaan kuuluvat onneksi myös erilaiset kilpailut. Lukuisten kahvikuppien jälkeen pikku lisäaskare voisi olla paikallaan. Yhtenä tehtävänä on etsiä kissahahmo eräästä Rasihovin seinillä olevista tauluista. Vaikka väsymys puskeekin mielikuvituksen uusiin ulottuvuuksiin, ei kissaa kyllä löydy.

Odotin ennakkoon, että vuorokauden vaihtuessa alkaisi kuulua hillitsemätöntä kikattelua sieltä täältä. Vielä mitä, pelailun tuoksinassa joku tokaisee, että iltahan on vasta nuori, ei tässä mihinkään nukkumaan jouda. Kommentti oli niin osuva, että omalle hykertelylle ei meinaa tulla loppua.

Kahden jälkeen havahdun torkahtaneeni kesken pelin. Kahvista ei ole enää apua. Pieni ulkoilu on paikallaan. Ulkoilun jälkeen pelitilaan tullessani huomaan, että ilma on kyllä tiivis, lähes leikattava, samalla unettavan lämmin.

• 

Lanitus on muuten raskasta

Pelipaikalle päästyäni kokeilen vielä pelata Lego-peliä. Puolen tunnin palikkaseikkailun jälkeen huomaan, että nyt tuli raja vastaan. Kello on hiukan yli kolmen, eikä ruutua jaksa tuijottaa enää yhtään. Valmistelen suhteellisen kovan petipaikkani pikku-unia varten. Pää tyynyyn ja arat silmät kiinni. Tasainen naputus voisi itse asiassa nukuttaa hyvin.

Ja sitten se alkaa, villeyspiikki on iskenyt poikiin. Juoksuravi ympäri ämpäri ylös alas muutaman kirkkaan karjahduksen voimalla. Ok, ei nukuta, eihän tänne nukkumaan ole tultu. Tuijotetaan tyhjällä katseella kohti kattoa.

Kesken tuijottelun havahdun poikien pomppimisen aiheuttamaan jysäykseen. Kello on yllättäen jo kiirinyt yli viiden. Aloitan tavaroitteni pakkaamisen, ja huomaan, että hyytyihän sitä osa nuoremmistakin pelaajista. Muutama taistelija jaksaa vielä, ammattilaisia.

•