Naisten Kakkosessa maalirikas loppu

Ylämyllyn Yllätyksen naisten avausottelussa jalkapallon Kakkosessa Vantaan jalkapalloseuraa vastaan tehtailtiin viimeisen kuudentoista minuutin aikana viisi maalia. Maalirikas loppuhuipennus ei kuitenkaan ollut kotona pelanneelle Yllätykselle suosiollinen, sillä joukkue hävisi lopulta 2–4.

Ylyllä oli mahdollisuudet voittoonkin ensimmäisen puoliajan vahvan painostuksen ja lukuisten tolppalaukausten myötä.

Pinja Kurki vei Yllätyksen johtoon vartin pelin jälkeen. Maalin johto kesti tunnin verran, jolloin VJS:n painostuksessa pallo kimpoili Yly:n maaliin oman pelaajan kautta. Kuusi minuuttia tasoituksesta vierasjoukkue teki toisen osuman. Yllätys pääsi vielä pelirytmiin kiinni tasoittaen ottelun neljä minuuttia ennen varsinaisen peliajan täyttymistä Heta Heilmannin sijoituksella. Vastustaja ei kuitenkaan tyytynyt vierastasapeliin vaan haki aktiivisesti lisämaaleja onnistuen siinä lopulta kahdesti.