Liperin Vuoden teot palkittiin
Liperin kunnanvaltuuston vuoden viimeisessä kokouksessa palkittiin hyviä tekoja seitsemässä eri kategoriassa.
Pääpalkinnon eli Liperin kunnan myöntämän Vuoden teko -kunniakirjan sai Lykkyä-konsertti ja sen järjestäjä Liperin yhteiskoulun kannatusyhdistys. Se jakaa vuosittain stipendejä liperiläisnuorille.
Vuoden kulttuuritekona muistettiin laulaja Nina Karia. Hän on osallistunut lukuisiin laulukilpailuihin, on aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja konsertoi ahkerasti.
Vuoden lapsi- ja nuorisotekona kiiteltiin Ylämyllyn koulun vanhempainneuvosto Rumpu ry.
– Neuvosto on edistänyt rakentavaa vuoropuhelua kodin ja koulun välisessä yhteistyössä, perusteissa linjattiin.
Vuoden senioriteko ojennettiin päiväkuntoutusohjaaja Riitta Turuselle. Hän on kehittänyt ikäihmisille päiväkuntoutusta sekä ollut aikanaan edistämässä senioripuiston saamista Liperiin.
Liperiläislähtöistä ravikuuluttaja Lauri Hyvöstä muistettiin vuoden PR-palkinnolla. Hyvönen sutkautti syksyllä Haluatko miljonääriksi -ohjelmassa kehuja Liperistä.
Maaseutupalvelut palkitsi kolme nuorta maaseutuyrittäjää kahdelta tilalta. Toisen tilan isäntä on Jani Voutilainen ja toisella tilalla yrittäjinä ovat veljekset Mikko ja Petri Lappalainen. Maakunnassa on tehty kuluvan vuoden aikana kymmenkunta nuoren viljelijän tuella rahoitettua sukupolvenvaihdosta, joista Liperiin on rahoitettu kaksi edellämainittua.
Vuoden nuoreksi yrittäjäksi Liperin Yrittäjät nimesi Ville Karttusen Käsämän Teboililta.