19.10.2023
Muinaisveneen mallinnos ei siirry kirkkoon
Rääkkylästä vuonna 1976 löytyneen muinaisveneen osien perusteella mallinnettu vene ei saa uutta paikkaansa Rääkkylän kirkosta. Asiasta päätti Kiteen seurakunnan kirkkoneuvosto. Rääkkylä-seura oli ehdottanut seurakunnalle kyseistä paikkaa. Kirkkoneuvosto päätti, että veneen sijoituspaikaksi sopii paremmin jokin muu paikka.
Esko Laulajaisen vuonna 1984 rakentama vene on ollut esillä Paksuniemen myllymeijerirakennuksessa, jonka näyttelytilan sopimus päättyy tämän vuoden lopulla.
Koiralammen suolta löytyneet alkuperäisiä, 1100-luvulle ajoitettuja, osia säilytetään Kansallismuseossa.
Veneen esille laitto kirkkoon olisi vaatinut hyväksynnän museovirastolta sekä kirkkohallitukselta, jossa hankkeelle oli ilmennyt vastustusta.