Päivi Romppanen Taipaleen kanttoriksi
Taipaleen ortodoksisen seurakunnan valtuusto valitsi keskiviikkoiltana yksimielisesti uudeksi kanttoriksi Päivi Romppasen. Romppanen oli ainoa ehdokas.
Liperin Salokylässä asuva Romppanen on 44-vuotias. Hän työskentelee tällä hetkellä Joensuun ortodoksisen seurakunnan kanttorina.
– Olen muuttanut Liperiin vuonna 2012. Joensuussa olen toiminut päätoimisena kanttorina vuodesta 2022 lähtien. Sitä ennen olen tehnyt pitkään sijaisuuksia.
Päivi Romppanen kertoo, että hakeutui Taipaleen seurakunnan kanttoriksi useasta eri syystä. Yhtenä pääsyynä oli työpaikka kotikunnassa. Romppanen on alun perin kotoisin Ilomantsista.
– Kaisu Potkonen jatkaa vielä heinäkuun loppuun saakka. Minulla alkaa siitä kahden kuukauden sijaisuus, joka vaihtuu viranhoitoon lokakuun alusta, Päivi Romppanen kertoo.
Romppanen on valmistunut teologian maisteriksi vuonna 2020 pääaineenaan kirkkomusiikki.