Inkiväärisato jäi pieneksi
Valtakunnallisestikin tunnettu inkiväärin kasvattaja Puromäen puutarha koki tänä vuonna, miten suuri vaihtelu sadossa voi eri lajikkeiden välillä olla.
– Vaihdoimme kiinalaisesta istukkaasta perulaiseen luomulajikkeeseen. Tänä vuonna ei ollut yhtään kasvitauteja, mutta sato jäi hirmu pieneksi, yrittäjä Hanne Kinnunen kertoo.
Kun edellisvuosina kasvuston keskikoko on ollut noin 200 grammaa, tänä vuonna se oli 55 grammaa. Mukuloita riitti nautittavaksi vain kauan aiemmin tilanneille.
Ensi vuonna puutarhalla on todennäköisesti taas eri lajike kasvamassa – ja samalla mietintään joutuu kultaisen mausteen kilohinta, jotta viljely voi olla kannattavaa.
Maatilalta tai Leipäpäivästä inkivääriä on siis turha käydä kyselemässä. Muiden viljeltyjen vihannesten kanssa isommilla flopeilta vältyttiin.
– Valkosipulia, parsakaalia, maa-artisokkaa, kurpitsoja ja yrttejä on esimerkiksi vielä hyvin.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.