Maakuntana perustasolla

Pohjois-Karjalan alueellinen koronavirusepidemian tilannekuvatyöryhmä linjasi viikko sitten torstaina, että Joensuun työssäkäyntialue, eli kaupungin lisäksi Liperin ja Kontiolahden kunnat, ovat kiihtymisvaiheessa ja muu maakunta perustasolla. Viikon aikana hallituksen uusia tiukennuksia on tarkennettu sosiaali- ja terveysministeriön ohjauskirjeellä.


– Sen mukaan olemme maakuntana perustasolla. Niinpä alueelliselle työryhmälle jää aika paljon liikkumavaraa, Siun soten terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen kuvaili eilen keskiviikkona.
Tänään torstaina on jälleen työryhmän kokoontumispäivä, joten suositukset saattavat päivittyä. Kaipiainen muistuttaa, että ensimmäiseksi rajoituspaletista valitaan vähiten talouteen, sosiaalisiin suhteisiin ja perusoikeuksiin puuttivia toimia.
– Yläkoululaisten etäopetukseen siirtyminen on vasta viime sijainen toimenpide.
Maakunnan koulut ehtivät jo valmistautua loman jälkeiseen etäopetukseen. Joensuun kaupunki kuitenkin ilmoitti keskiviikkona, että lähiopetus jatkuu viikolla 11.
– On hyvä muistaa, että tilanne on nyt aivan erilainen kuin viime vuonna johtuen helposti leviävästä muuntoviruksesta. Meidän on tehtävä tiukennuksia matalammalla kynnyksellä, Kaipiainen korostaa.
Ravintolojen sulkemiseen alueellisella tilannekuvatyöryhmällä ei ole sanan valtaa.
– Ravintola-asetuksen luonnoksessa ei oltu mainittu Pohjois-Karjalaa, mutta lopulliseesti se hyväksytään ehkä ensi viikolla.
Kotiseutu-uutisten verkkosivuilla kerrotaan ajankohtaisimmat tiedot paikallisista koronarajoituksista. Tilannekuvatyöryhmän linjaukset voivat vaikuttaa muun muassa harrastusryhmiin.

Vastaa