Mikä on lempijoululaulusi?

Kotsarin toimituksen tontut kipaisivat Liperin kirkonkylälle kysäisemään, mistä joululaulusta paikalliset pitävät eniten.

Irma Karjalainen, Liperin kirkonkylä

– Muistan, kun kansalaiskoulussa lauloin laulukokeessa Sylvian joululaulun. Naapuriluokkakin hiljeni sitä kuuntelemaan. Sain musiikin numeroksi kympin. Nykyään itken aina kuullessani Sylvian joululaulun – äänihuuleni ovat vaurioituneet, enkä pysty enää laulamaan. Se tuntuu haikealta.

Jukka Räsänen, Liperin kirkonkylä

– Lempijoululauluni on Irwinin Kop kop kop. Meillä kotona soi Jouluradio kaiken aikaa, varsinkin lapset tykkäävät kuunnella sitä. He tuntuvat pitävän eniten perinteisistä joululauluista. Itse tykkään Raskaasta joulusta – konsertissa olen käynyt kahtena vuonna.

Asko Surakka, Liperin kirkonkylä

– Konsta Jylhän Joululaulu on kaikkein kaunein. Mielestäni musiikki kuuluu jouluun – itse aloitan joululaulujen kuuntelemisen jo hyvissä ajoin marraskuun puolella. Kuuntelen Jouluradiota ja käyn mielelläni myös joulukonserteissa.

Raili Makkonen, Rääkkylä

– Kauniita joululauluja on monta, mutta ensimmäisenä tulee mieleen Sylvian joululaulu. Laulan mielelläni – näin joulun alla laulamme joululauluja Ikäihmisten kerhoissa eri puolilla Rääkkylää. Siitä tulee ainakin itselleni jouluinen olo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *