Kärri kulkee nyt Kaskesniemessä
Mattisenlahden Kaskesniemessä on pihapiiri, jossa hirret ja hosat voivat kertoa lukuisten kotien, kauppojen ja koulujen tarinoita. Uki Niemeläinen on tallettanut purkamiensa talojen ja oman perheensä historiaa tulevien sukupolvien iloksi ja opiksi.
Kun neljältä aamulla herää, on aamupäivällä jo syytä käydä tunniksi vaateriin purkulaudoista tehdyn kuviokaton alle. Puolilta päivin Uki Niemeläinen nousee päiväettonelta ja nauttii kahvit 1770-luvulla rakennetussa tuvassa.
Puoliso Maire Gröhn-Niemeläinen kattaa kupposet leveälle honkaiselle tuvan pöydälle.
– Joutessaan jotakin tekee, isäntä naurahtaa käsityötaidolleen.
Vaatimaton mies on vähän ymmällään kyläyhdistyksen innostuksesta järjestää heillä avointen ovien päivää tulevana lauantaina – vaikka mielelläänhän Uki tarinoita kertoo.
Rantojen kiertelystä se innostus alkoi
Aikanaan tilalla oli majatalo, kun Kaskesniemen kautta suunnattiin Joensuuhun jäätietä pitkin. Kesällä pennejä saatiin kokoon kesävieraita kestitsemällä. Lomiaan tilalla ovat viettäneet muun muassa kaupunginpormestari Nysten, jonka puhelin komistaa talon sydäntä.
Ukin isoisä osti paikan 1902 nahkanparkitsija Tammiselta. Veneen kyydissä oli perhe ja tuvan seinää koristava kello. Sittemmin toinen toistaan ihanampia tavaroita tarinoineen on talletettu tupaan, vinttiin, aittaan, navettaan ja niin edelleen.
– Sota-aikaan ei ollut mitään. Veljen kanssa käveltiin 40-luvun alussa rannoilla ja löydettiin aaltojen tuomana kaupungin pelastusrengas ja sotilaslakki, hän kertoo ensimmäisistä aarteistaan.
Maatilalliset hankkivat elantoa viemällä polttopuita jäitä pitkin kaupunkilaisille.
– Takaisin tullessa kyydissä oli kaupunkilaisten kakat, jotka leviteltiin pelloille, Niemeläiset kertovat sontakaupasta.
Aarteiden aitta
Yli sata taloa purkanut Niemeläinen ei missään nimessä koe olevansa hamstraaja.
– Minulla on täällä elämänhistorian tapahtumien kokoelma, hän kuvailee.
”Herra Otto Niemeläinen. Olen lopettanut kaupan, ja lähetän käsikärrit sinne teille. Säilyttäkää niitä kärriä”, kirjoitti Ukin isän eno Juha Puhakka 1962.
– Siinä ne pyörät nyt pyörivät kymmenien vuosien jälkeen taas, Uki esittelee kunnostamaansa kulkukauppiaan työvälinettä.
Puretuista taloista hän on tallettanut niin tuoleja tupaan kuin oven eteiseen. Vessassa asioilla käydään keskussairaalan emännän pytyllä istuen.
Aitta on kasattu lukuisten purkukohteiden aarteista: palaneen Penttilän hirsistä, Karjalan Maan entisen toimituksen kattoholkeista, kauppias Ivan Kononoffin talon kivistä, joensuulaisista käsinpuhalletuista ikkunalaseista ja niin edelleen.
Aittaa voisi kuvailla monien kotien museoksi. Käräjätuomari Inkeri Hakkaraisen jäämistöstä näytillä on esimerkiksi leluja. Vieressä komeilee Ukin käsityöopettaja äidin taidonnäytteitä. Esineistä huokuu aika, jolloin materiaaleista oli pula: on puukenkiä ja puunauloja, haapalastuinen jauhoseula, paperista narua ja nokkosesta tehtyä kangasta.
– Isoisä Mikko Niemeläinen möi Pitkon kauppaan voita ja kermaa, sai niistä 23 penniä ja talletti ne kauppaan ”uuten kivinavetan rakentamiseen”. Navetan kivien latominen maksoi sitten aikanaan 900 markkaa, joten paljon on pitänyt silloin töitä tehdä, Uki Niemeläinen haluaa muistuttaa entisistä ajoista.