Kunta mukaan tapahtumiin

Liperin kunnanhallitus hyväksyi maanantain kokouksessaan tukun yhteistyösopimuksia yhdistysten, yritysten ja urheilijoiden kanssa. Niiden arvo on yhteensä hieman alle 50 000 euroa.

Euromäärältään suurin sopimus on kirjattu Fitness Media Oy:n kanssa, joka tuo jälleen elokuussa kansainväliset voimamieskilpailut Ylämyllylle. Kilpailun pääyhteistyökumppanuus kustantaa Liperin kunnalle 10 000 euroa, minkä lisäksi kunta varaa 5000 euroa kilpailijoiden illanviettoon ja palkintoihin.
Kansainvälistä väriä leipäpitäjään saadaan syyskuussa, kun pitäjässä järjestetään palveluskoirien Pohjoismaiden mestaruuskilpailut. Koirat viilettävät myös Suomen nopein koira –kilpailuissa syksyllä.

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit lukea artikkelin.

Vastaa