6.9.2017
Puintikausi alko
Syyskuun on jo pitkällä, vaan joillain pelloilla vilja vielä vihertää. Liperin Siikasaaressa asuva Markku Kuittinen aloitti tiistaina puimaan keväällä ensimmäisenä kylvettyjä ohria.
– Pakko on jostain aloittaa. Nyt syyskuun alussa puintiaikaa on päivässä enää kuutisen tuntia, kun kosteus tiivistyy kasteeksi jo pari tuntia ennen pimeää, Kuittinen kertaa.
Samoin Rääkkylässä puimurit käynnistettiin kuluvan viikon alussa.
– Ainakin Pötsönlahdessa ja Sintsissä ovat kauraa puineet. Minä aloittelen ensi viikolla, Niemisessä asuva maajussi Timo Mölsä kertoo.
– Mielellään sitä kypsyttää viljan pellolla valmiiksi.
Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.