Sähköinen asiointi kiinnostaa ikäihmisiä
Rääkkyläläisille järjestettiin viime viikolla sähköisen asioinnin teemapäivä. Tarjolla oli täsmätietoa muun muassa pankkipalveluiden käytöstä, kirjaston tarjoamista verkkopalveluista ja Mummola-hankkeen myötä kehitetystä Hilla-tablettisovelluksesta.
Sähköiseen asiointiin oppiminen kiinnostaa, sillä palvelut karkaavat yhä enenevässä määrin verkkoon.
Yksi kiinnostavimmista esiteltävistä oli juuri rääkkyläläisten tarpeita varten kehitetty Hilla.
– Hillasovelluksen ajatuksena on helpottaa tablettitietokoneen käyttöä. Tätä ikäihmiset oppivat varmasti käyttämään, vaikkeivät olisi aiemmin mitään sähköistä laitetta käyttäneet, Heli Tolvanen selventää.
Tolvanen on kehitellyt sovellutuksen yhdessä Janne Romppasen kanssa Rääkkylän Mummolahankkeessa ilmenneiden toiveiden mukaisesti.
– Hilla on normaalin tabletin päälle rakennettu, ja tässä ei tarvitse muistaa mitään. Ei päivityksiä eikä salasanoja, kunhan osaa sormella tökätä oikeaan kohtaan, Tolvanen havainnollistaa.
Liiankin helppo käyttää
Kun Hilla on asennettu tablettiin, laitteen käyttö on yksinkertaista. Käyttäjän tarpeen mukaan ruudulle valitaan tarvittavat valikot; vaikkapa videopuhelun soittonappula läheiselle, uutisotsikoihin vievä painike tai Rääkkylän menoinfo.
– Hillan avulla voidaan rakentaa vaikkapa soittokierto. Yhden napin painalluksella vanhus saa soitettua vaikka kaikki lapsensa läpi, jos joku ei pääse juuri silloin vastaamaan. Hillaa on helppo oppia käyttämään, ja sitä voi laajentaa oppimisen mukaan, Tolvanen täsmentää.
– Ikäihmisen omaisilla ei tarvitse olla samanlaista tablettia videopuheluita varten, vaan ihan tavallinen älykännykkäkin riittää, Tolvanen jatkaa.
Rääkkyläläinen Seija Kotilainen testasi Hillan toimintoja.
– Saattaisi tälle olla joskus käyttöä, mutta ei vielä ainakaan itselle, Seija Kotilainen puntaroi erittäin helpoksi mieltämäänsä sovellusta kokeillessaan.
Sähköinen asiointi on Kotilaiselle tuttua.
– Kannettavaa tietokonetta käytän säännöllisesti, pankkiasioiden hoitoon esimerkiksi. Kirjaston sivuilla tulee usein käytyä, ja Facebookissa myös, Kotilainen kuvailee.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.