Puput ja tiput vitriinissä
Kansalaisopiston kerhoissa tehdyt kädentaitoryhmien aikaansaannokset ovat parhaillaan esillä Rääkkylän kunnantalon ala-aulassa. Kuluvan viikon tiistaista sunnuntaihin saakka esillä on toinen toistaan upeampia käsitöitä.
On hennonvihreitä posliinilautasia, söpöjä kankaisia tipuja ja pupuja, suodatinpusseista taiteiltuja joutsenia, hurmaavan herkkiä, lasimaalattuja perhosia ja muita koriste-esineitä. Onpa ihasteltavana myös keraamisia enkeleitä ja taidokkaita ikoneita. Ja huvittavia, mutta niin söpöjä kanapatalappuja.
Pääsiäistunnelman herättelemiseen näyttely on mitä mainioin kohde, sillä esillä on monenlaisia askarteluideoiden toteutuksia keväiseen kotiin.
Näyttely on avoinna kunnantalon auki ollessa.
Kihaustoimistolla on puolestaan esillä pisankamunien näyttely. Vahatekniikalla värjätyissä munissa on nähtävillä hehkuvia värejä ja hienoja kuvioita. Jos mielii itse opetella pisankatekniikan, siihen on opastusta tarjolla Onnen Kaupalla 6. huhtikuuta.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.