Mieleni minun tekevi

Helmikuun viimeisenä päivänä vietetään Kalevalan päivää. Suomalaiselle kulttuurille omistettua päivää, jolloin siniristiliput vinssataan salkoihin Suomen kansalliseepoksen, Kalevalan kunniaksi – näin siksi, että Elias Lönnrot allekirjoitti ja päiväsi Kalevalan ensimmäisen version, niin kutsutun Vanhan Kalevalan esipuheen 28. helmikuuta vuonna 1835. Kirjaksi teos painettiin saman vuoden lopulla.

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.

”Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi, lähteäni laulamahan, saa’ani sanelemahan, sukuvirttä suoltamahan, lajivirttä laulamahan” alkaa Kalevalan ensimmäinen runo. Säkeissä on suomalaisin korvin tarkasteltuna jotain kovin tuttua, vaikkei ihan jokainen meistä ole Kalevalaa kannesta kanteen lukenutkaan. Runomittaan kirjoitettu teksti kun ei ole kaikkein helpointa silmäiltävää.

– Suomalainen kirjallisuus on paljon muutakin kuin Kalevala, kirjastovirkailija Heli Karvinen Liperin kirjastosta huomauttaa.

Olkoonkin, että seikkailukertomus – Kalevalassahan sattuu ja tapahtuu yhtä ja toista – on tärkeä osa sitä.

Karvinen itse on Kalevalan lukenut ja pitänytkin kokemuksesta.

– Olen lukenut myös Kantelettaren runoja, hän lisää Kalevalan sisarteokseen viitaten.

Runoutta suorasanaisemman tekstin ystäville on tarjolla erilaisia versioita kansalliseepoksesta. Esimerkiksi Mauri Kunnaksen teos Koirien Kalevala ihastuttaa yksityiskohtaisten kuvien ja lyhyen tekstin ystäviä – esimerkiksi lapsia. Eikä Kunnas suinkaan ole ainoa, joka on luonut kansanrunokokoelmasta astetta kansantajuisemman teoksen.

Pitääkö lukea?

Heli Karvinen toteaa, että Kalevalan kaltaiset suomalaisen kirjallisuuden klassikkoteokset on hyvä tuntea pääpiirteissään. On kokonaan eri asia, tarvitseeko niitä lukea kannesta kanteen.

– Koululaiset käyvät säännöllisesti lainaamassa kirjastosta klassikkoja. Olen miettinyt, että voisihan niihin tutustua vaikka kirjasta pidettävän luennon välityksellä.

Kalevalan kaltaiset merkkiteokset ovat usein kieleltään vanhahtavia, eikä niissä kuvatulla maailmalla ole juuri yhtymäkohtia nykynuorten elämään.

– Tappaako klassikkojen lukeminen viimeisenkin innon tarttua kirjaan, Karvinen pohtii.

– Uudempi suomalainen kirjallisuus voisi kiinnostaa nuoria huomattavasti enemmän.

Paikallista

Kalevalan päivän paikkeilla voi kansalliseepoksen asemesta tutustua vaikka paikalliseen kirjallisuuteen. Liperiläisistä kirjailijoista tunnetuin ja lainatuin lienee tällä hetkellä jännityskirjailija Tuomas Lius. Myös Sylvi-Sisko Mannisen teokset kiinnostavat lukutuvassa pistäytyviä.

Karvinen puolestaan vinkkaa, että liperiläisen hammaslääkäri Matti Äyräpään elämäkerta on mielenkiintoista ja yllättävän hauskaa luettavaa.

– Äyräpää oli hajamielinen mies. Hän saattoi unohtaa vaikka potilaan vastaanotolle lähtiessään Tukholmaan.

Aika ajoin lainaustiskille kiikutetaan myös Suomalaisen kirjallisuuden seuran kustantama teos Karjalasta yhtä kaikki – liperiläiset kertovat. Sen kansien väliin on kirjattu tarinoita, kaskuja ja muistitietoa leipäpitäjästä.

– Pohu-Hirvosen tarina kiinnostaa täkäläisiä. Tämä on harvoja teoksia, josta tietoa miehestä löytyy, Karvinen mainitsee.

 

---

 

Katkelma Kalevalaa

Opettele ulkoa yksi Kalevalan säkeistö ja esitä se muulle luokalle. Siinä tehtävä, joka langettiin Heli Karviselle ja tämän luokkakavereille joensuulaisessa keskikoulussa.

– Muistan, että valitsin tämän säkeistön sillä perusteella, että pääsin siinä hyvin alkuun ja loppu sujui sitten helposti, hän perustelee katkelman poimimista Sammon ryöstöstä. Ja näin se menee, edelleen:

”Siinä vanha Väinämöinen

itse tuon sanoiksi virkki:

”Anna, Luoja, suo, Jumala,

anna onni ollaksemme,

hyvin ain’ eleäksemme,

kunnialla kuollaksemme

suloisessa Suomenmaassa,

kaunihissa Karjalassa!