Terkkarin bussipysäkille katos

Liperin terveyskeskuksen linja-autopysäkille pystytetään katos viimeistään kesällä. Kristillisdemokraatit tekivät asiassa valtuustoaloitteen.

Jos sinulla on Puodista ostettu lukuoikeus, voit jatkaa lukemista.


Liperin elinympäristölautakunta eli entinen tekninen lautakunta päätti esittää 4000 euron odotuskatoksen rakentamista.
Samaisen valtuustoryhmän aloite yleisen viihtyvyyden parantamisesta sen sijaan tyrmättiin lautakunnassa, koska siihen ei ole resursseja. Kunnanhallitus päätti joulukuun kokouksessa, ettei Liperiin perusteta kunnossapitoinsinöörin virkaa. Uuden viranhaltijan tehtäviin olisi kuulunut puistojen ja yleisten alueiden hoito.
Jyri VIII –alueen eli Kononovintie saa kunnallistekniikan ja tievalaistuksen alkukesän aikana. Lautakunta päätti, että urakkaan tähtäävät neuvottelut aloitetaan SKS Infra Oy:n kanssa tarjouspyyntöjen perusteella.

Korjausuunnitelmat valmiita, rahaa puuttuu
Liperin kirkonkylän Penttiläntien alueen kaavateiden peruskorjaussuunnitelmien kustannusarvio on 645 000 euroa. Ramboll Finland Oy on laatinut suunnitelmat myös tiealueiden kuivattamiseksi. Alueella liikkuvat ovat kärsineet jo vuosia roudan synnyttämistä halkeamista asfaltissa sekä joskus myös hulevesien tulvimisesta tielle.
Vuoden 2017 talousarvioon on varattu 100 000 euroa kirkonkylän kaavateiden kunnostamiseen. Mikäli kunnanhallitus hyväksyy suunnitelmat, määrärahalla toteutetaan hankkeesta pieni osa, muun muassa rakennetaan purkuputki Koulukujan ja Peltolantien varteen sekä kuivatetaan Penttiläntiehen yhtyvien Koulukujan ja Vanamokujan risteysalueita.
Ylämyllyn vesitornin kunnostussuunnitelmat ovat valmistuneet. Niiden kustannusarvio on 514 000 euroa. Kuluvalle vuodelle ei hankkeelle ole varattu määrärahoja, mutta se on suunniteltu toteutettavaksi vuoden 2018 aikana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *