Kolkattiinko yöhoitaja?
Hoitajan on epäilty tulleen kolkatuksi viime yönä Rääkkylän kirkonkylällä toimivan Palvelukoti Viherpolun pihamaalla.
Yöhoitaja oli pihalla liikkuessaan kuullut ääniä ja tutkiessaan asiaa, häneltä oli mennyt taju. Tapaus sattui maanantain ja tiistain välisenä yönä kahden, kolmen aikaan.
– Jos joku on nähnyt tai kuullut jotain epämääräistä, niin mielellään otetaan tietoja vastaan, palvelukodin johtaja Satu Melkko toteaa.
Hoitaja on jo päässyt sairaalasta kotiin ja voi olosuhteisiin nähden hyvin. Tällä viikolla Viherpolulla työskentelee kaksi yöhoitajaa yhdessä.
– Meillä tähänkin saakka tehty toisen palvelukodin kanssa yhteistyötä, yöhoitajat ovat tehneet tarkistussoitot toisilleen kahdesti yön aikana.
Pihalle on jo aiemmin sovittu asennettavan tallentavat valvontakamerat, vielä niitä ei oltu laitettu paikoilleen.
Poliisi ei ole esitutkinnassa löytänyt vielä mitään todisteita ulkopuolisesta tekijästä. Esitutkinta on kesken.
– Epäilemme, että kyse olisi liukastumisesta, poliisista kommentoidaan.
Juttua on päivitetty poliisin lausunnolla tiistaina klo 15.35.