Työllisyysaste on Liperissä maakunnan toiseksi paras

Liperi pitää vankasti hallussaan kakkospaikkaa maakunnan työllisyystilastoissa. Leipäpitäjässä työttömien osuus työvoimasta oli joulukuun lopussa 13,5 prosenttia, mikä oli puoli prosenttiyksikköä enemmän kuin piikkipaikkaa pitävällä Kontiolahdella.
Rääkkylässä työllisyystilanne oli huomattavasti kehnompi: työtä vailla oli 19,7 prosenttia työvoimasta. Maakunnan tilastossa pitäjä sijoittui yhdeksänneksi tai vaihtoehtoisesti häntäpäästä lukien viidenneksi.
Pohjois-Karjalan korkein työttömyysaste oli Ilomantsissa: työpaikka oli vuodenvaihteessa vain haave 21,5 prosentille työvoimasta.
Kokonaisuudessaan Pohjois-Karjalan työllisyystilanne ei anna aihetta henkseleiden paukutteluun, sillä maakunnan työttömyysprosentti oli vuodenvaihteessa Suomen korkein, 18,3. Työttömiä työnhakijoita oli kaikkiaan 13 556, mikä oli liki viisi prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
TE-toimistoon ilmoitettuja avoimia työpaikkoja on Liperissä avoinna kymmenen. Työtä on tarjolla muun muassa rehtorille, perhepäivähoitajalle ja fysioterapeutille.
Rääkkylässä tilausta on terveydenhoitajalle, vapaa-aikasihteerin vuorotteluvapaan sijaiselle sekä keittiötyöntekijälle – TE-toimistoon ilmoitettuja avoimia työpaikkoja on pitäjässä kolme.

Vastaa