Karja pelastui tulipalosta
Rääkkylän Paksuniementiellä sunnuntai-iltana syttynyt navettapalo sai sikäli onnellisen lopun, että koko karja säilyi elossa eläinsuojan vaurioitumisesta huolimatta.
Kaksikymmentä lypsylehmää on nyt sijoitettuna kahteen eri navettaan, ja kolmannessa on kymmenkunta nuorkarjan ammujaa. Lypsikit saatiin suojaan Rääkkylän rajojen sisäpuolelle Rasivaaraan, Varpasaloon ja Saviniemeen.
Ladon ja navetan välikatosta alkanut palo saatiin pysäytetyksi nopeasti savusukeltajien ansiosta, ja palo todettiin kaikkiaan pysähtyneeksi ennen puoltayötä, kun navetan kattoa oli saatu avattua riittävästi ja villojen alta varmistettua mahdolliset kytevät palopesäkkeet.
Napakka pakkaskeli ja auki revitty katto aiheuttivat eläinten uudelleen sijoittelun väliaikaisiin hoitopaikkoihin. Eläinlääkäri tarkisti eläinten voinnin. Yksikään eläimistä ei menehtynyt.
Eläinkuljetukset palopaikalta toisiin navettoihin alkoivat puolilta öin, kun paikalle oli saatu hankittua riittävästi eläintenkuljetuskalustoa. Puoli kahdentoista aikaan pelastuslaitoksen viimeinen yksikkö poistui paikalta ja loppuvartiointi sekä eläinten siirto jäivät tilanväen huoleksi.