Mielenilmaus vaikeuttaa eniten matkustamista

Postia ei jaeta, julkinen liikenne pysähtyy ja kaupoissa on työntekijävajetta. Huomenna perjantaina moni suomalainen työntekijä osoittaa mieltään hallituksen säästötoimia vastaan.
Eniten harmitusta työnseisaukset aiheuttavat matkustajille, niin teillä, raiteilla kuin ilmoissakin.

Esimerkiksi Liperin kirkonkylän ala- ja yläkoulun oppilaille on kyyti tarjolla vain Ylämyllyn suunnasta. Koulut tiedottavat asioista tarkemmin Wilman kautta, sillä tilanne voi muuttua.

Jos mielit Liperistä Rääkkylän syystorille, passaa takaisin suunnata hyvissä ajoin – Arvinsalmen lossi nimittäin pysähtyy seitsemäksi tunniksi eli kello 11–18 väliseksi ajaksi. Hälytysajoneuvot viedään toki salmen yli.

Ennakkotietojen mukaan paikalliset kaupat ja ravintolat ovat auki normaalisti, sillä ainakin suuremmilta työnseisauksilta vältytään. Mediassa olleista tiedoista poiketen esimerkiksi Liperin Alko on myös normaalisti auki.

– Kun mie olen töissä, myymälänhoitaja tokaisee.

Useiden liittojen työntekijöitä matkaa vapaapäivänään Helsinkiin suurmielenilmaukseen. Hallitus on esittänyt leikkauksia muun muassa sairauspäivärahoihin, vuosilomiin, arkipyhäkorvauksiin ja sunnuntailisiin.

Elinkeinoelämän keskusliitto vetoaa työntekijöihin, jotta he menisivät normaalisti töihin. Uhkaava lakko aiheuttaa liiton mukaan Suomelle mittavaa taloudellista ja imagollista haittaa.

Lue lisää 17. syyskuuta Kotiseutu-uutisista.

Päivitetty: Liperin koululle on koulukuljetus perjantaina aamulla Ylämyllyn suunnasta.

Vastaa