Karhu kaatui Penkkisuolla Rääkkylässä

Tänään torstaina alkanut karhunmetsästys käynnistyi Rääkkylässä tuloksekkaasti: ensimmäinen kontio kellistyi aamun tunteina Salokylän ja Pötsönlahden välillä sijaitsevalta Penkkisuolla.
– Keski-Karjalaan myönnettiin kahdeksan lupaa, ja niistä on jo käytetty kolme. Vuosittain Rääkkylässäkin on kaato tullut, viime vuonna Niemisestä, jahtipäällikkö Kimmo Pakkanen kuvaili torstaiaamuna tilannetta.
Erämattien, Salonkävijöiden ja Pötsönlahden erän metsästäjillä oli käytössään myös Riistaveljien alueet Rasivaarasta omien vuokramaidensa lisäksi.
Uroskarhu saatiin tähtäimeen Erämattien Petri Pykäläisen kahden koiran haukusta, ja Pykäläinen onnistui ampumaan kontion omien kippurahäntiensä pysäyttämänä.
– Painoa nuorella uroskarhulla on reilut sata kiloa, Pakkanen laskeskeli.
Karhujahti jatkuu parhaillaan Rääkkylässä, aamupäivän aikana Rasisalossa metsästys oli vielä meneillään.
– Keski-Karjalan alueella on tänään ollut satakunta eri porukkaa metsällä. Jahtia jatketaan meilläkin niin kauan kuin lupia riittää, Pakkanen ennakoi.

Vastaa