Liperiläissyntyinen piispa palaa pesiskentälle
Liperiläissyntyinen piispa Jari Jolkkonen pukee ylleen pelivarusteet Ilomantsin Urheilijoiden ja Kiteen Pallon maakuntasarjan pesäpallo-ottelussa; taisto käydään ensi keskiviikkona Ilomantsissa.
Jolkkosen edellisestä sarjatason ottelusta on ehtinyt vierähtää 26 vuotta.
– Ilahduttaa, mutta myös jännittää, että satunko palloon ja kestääkö paikat. Kylkeen tulleet muinaiset syöksyarvet ovat jo kerinneet umpeutua, Jolkkonen virnistää.
– Täytemieheksi en lähde, vaikka pilke silmäkulmassa pelataan. Tarkoitus on auttaa kasvattajaseuran joukkuetta.
Jolkkosen rinnalla juoksuja tehtailevat myös lukkarilegenda Jukka Holttinen ja Ykkössarjassa 1990-luvulla Joensuun Mailaa edustanut Matti Härkönen.
Ilomantsilaistaustainen Holttinen toimi huoltajana 1980-luvulla juniorijoukkueessa, jossa pelasivat myös Jolkkonen ja Härkönen.