Asiakirjat tarkassa syynissä Rääkkylän kunnanhallituksessa

Rääkkylän kunnanvaltuusto käsittelee huomisessa kokouksessaan omaisuuden hoitoyhtiön perustamista.
Ajatus juontaa juurensa Rääkkylän kunnanvaltuuston toukokuiseen päätökseen myydä kunnan omistamat Pohjois-Karjalan Sähkö Oy:n osakkeet; ne aiotaan kaupata kokonaan kunnan omistuksessa olevalle yhtiölle kolmen ja puolen miljoonan euron kauppahintaan.
Yhtiön perustamisasiakirjojen – perustamissopimuksen, yhtiöjärjestyksen, kauppakirjan ja velkakirjan – hyväksyminen oli esillä kunnanhallituksen kokouksessa viime keskiviikkona.
Vasta äänestyksen jälkeen hallitus siunasi osaltaan asiapaperit – Senja Lappalainen nimittäin esitti, että asia jätettäisiin pöydälle siksi kunnes valtionvarainministeriön asettama työryhmä on saanut kunnan palvelujen turvaamista koskevan työn valmiiksi.
Lappalaisen ajatusta kannattivat Matti Hännikäinen ja Elsa Kamppuri.
Vähemmistöön näkemyksineen jäänyt Lappalainen jätti asiasta kirjallisen eriävän mielipiteen.

Maakauppoja ja lomapäiviä

Kunnanhallituksen kokouksessa käsiteltiin myös maan myymistä Raimo ja Katariina Kytölälle. Kytölät mielivät ostaa Rääkkylän kunnalta noin 1300 neliön suuruisen palan maata Pötsönlahdesta.
Kunnanhallitus antoi kaupalle siunauksensa; lopullisen päätöksen asiassa tekee kuitenkin kunnanvaltuusto.

Kunnanjohtaja Tuula Luukkonen lomailee 13. heinäkuuta ja 26. heinäkuuta välisenä aikana, päätti keskiviikkona kokoontunut Rääkkylän kunnanhallitus. Luukkonen käyttää heinäkuussa kymmenen vuosilomapäivää; tämän jälkeen kunnanäidillä on pitämättä vielä 28 päivää kuluvan vuoden lomia.

Vastaa