Levätöntä juhannusviikkoa!
Sinilevää ei Liperin ja Rääkkylän vesillä ole. Pohjois-Karjalan Ely-keskuksen leväseurantapaikoilla ei sinilevää ei havaittu juhannusviikon tiistaina ja keskiviikkona tehdyissä mittauksissa.
Liperissä leväseurantapaikkoja on kolme, niistä kaksi on Heposelällä ja yksi Kuoringalla. Rääkkylän rantoja huuhtovan Oriveden tilaa silmäillään yhdellä mittauspisteellä.
Kaikkiaan Ely-keskuksella on maakunnassa 23 leväseurantapaikkaa.
Myös edellisviikolla levätilanne oli rauhallinen koko Pohjois-Karjalassa.
Ely-keskuksen mukaan pintavedet ovat hieman viilentyneet sitten kesäkuun alun. Vesilämpömittarien näyttämä lukema on keskimäärin kolme astetta pitkäaikaisia keskiarvoja alhaisempi.
Älä ui sinilevän seassa
Ely-keskuksen mukaan viimeaikaiset sateet ovat lisänneet ravinteiden huuhtoumista vesistöihin. Sään ja vesien lämmetessä olosuhteet voivat muodostua sinilevien kasvulle otollisiksi, varsinkin jos sää on tyyni.
Runsastuessaan sinilevät muodostavat veden pintaan juotteja tai lauttoja, jotka ajautuvat rantavesiin. Tuuli voi kuljettaa pienenkin levämäärän lahtivesiin paksuksi kerrokseksi. Vähäisessäkin esiintymässä voi olla kyse myrkyllisestä sinilevästä.
Mikäli veteen ilmaantuu silminnähden runsaasti levää, vedessä ei passaa pulikoida, eikä leväpitoista vettä tule käyttää myöskään talous-, sauna- tai löylyvetenä.
Ely-keskuksesta huomautetaan, että levähavainto kuvaa aina vain kyseisen paikan levätilannetta havaintohetkellä, ei koko järven tilannetta. Tuulet ja virtaukset voivat muuttaa levätilanteen nopeastikin.